Matkalta hakee usein elämyksiä. Elämyksiä, jotka ovat uusia ja saavutettavissa vain maisemaa vaihtamalla, mutta osin kyse on elämyksistä, joille lomalla ja maiseman vaihdoksen myötä antaa tilaa ja aikaa tapahtua. Niin kävi meille Kroatiassa, Dubrovnikissa.
Löysimme elokuun kauniin valon. Ulkona oli lämmin syyskesän ilta, jossa pystyimme jo aistimaan tulevan hämärän. Se rohkaisi meitä tutkimaan Dubrovnikin vanhaa kaupunkia ja kokemaan se sekä päivällä auringon hohteessa, että myös pimeän tullen! Tässä kauniissa kaupungissa on valoille ja varjoilla tilaa leikkiä, sillä poikkikatuja on runsaasti, niitä on pitkin, poikin ja ristiin rastiin, etenkin vanhassa kaupungissa. Tänne voi huoletti eksyä, lähteä kävelemään ilman karttaa, kaupunki ei kuitenkaan ole suuren suuri. Meistä oli mukava maleksia näitä katuja pitkin ilman päämäärää tai istua puistonpenkille ja katsella ohikulkevia ihmisiä.
Päivällä Adrianmeren turkoosi väri huokui vanhojen rakennusten seiniin, maalasi hehkullaan tasavertaisesti renesanssi-, barokki- ja goottilaiskirkkojen kuin maallisten rakennusten kiviverhoilut. Tätä näkymää kannatti kivuta todistamaan nousemalla vanhan kaupungin muureille. Noin kahden kilometrin mittaiset muurit kiersivät koko vanhan kaupungin, ja antoi hyvän yleiskuvan kaupungista. Muureilta avautuivat näkymät paitsi vanhaan kaupunkiin ja kattojen yli Adrianmerelle myös muualle Dubrovnikiin. Täältä näkee, että Dubrovnikin vanha kaupunki on säilynyt varsin hyvin, ja vuoden 1667 suuresta maanjäristyksestä huolimatta alueella on lukuisia historiallisia nähtävyyksiä.
Vanhan kaupungin pääsisäänkäynti on Pilen portti. Sen toisella puolella seisoo uljaana Placan promenadi. Sen näkyvin rakennelma on Luža-aukiolla sijaitseva kellotorni, joka on peräisi 1400-luvulta. Gradski zvonik eli vanhankaupungin kellotorni on mielenkiintoinen, sillä se on täynnä pieniä yksityiskohtia – esimerkiksi kaksi suurta patsasta tornin yläosissa ovat muodostuneet Dubrovnikin symboleiksi, jotka kaupunkilaiset tuntevat nimeltä zelenci eli vihreät.
Placa (ulice) varrella on useita merkittäviä nähtävyyksiä, kahviloita ja kaupungin hienoimpia putiikkeja. Ensimmäiseksi kadulle päästyään silmään pistää Onofrio della Cavan suunnittelema suurikokoinen suihkulähde vuodelta 1444. Sen vieressä on pitkin päivää ihmisiä nauttimassa tunnelmasta ja syömässä jäätelöä, jota saa useista läheisistä kojuista ja kahviloista. Kaupungin ilmapiiri on rento, voisi jopa sanoa, että rennompaa kuin mitä se on monilla muilla Välimeren lomapaikoilla.
Suuren Suihkulähteen lisäksi Placan tässä päässä ovat myös pieni Crkva svetog Spasa eli Vapahtajan kirkko ja sen vieressä suurikokoinen, tornilla varustettu fransiskaaniluostari. Luostari on mielenkiintoinen vierailukohde ja varsinkin sen museo on ainutlaatuinen, sillä sen yhteydessä toimiva apteekki on ollut avoinna vuodesta 1317, mikä tekeekin siitä maailman vanhimman yhtäjaksoisesti toimineen apteekin (tiedot peräisin pienestä matkaoppaasta).
Placan varrella olevat muut rakennukset ovat kaikki samanlaisia. Niiden vihreät ikkunankarmit ja ikkunaluukut ovat kaikki samanlaisia nekin, eivätkä kauppiaat saa laittaa turhan suuria kylttejä putiikkien ulkopuolelle. Tämän 400 metrin mittaisen kadun yhdenmukaisuus antaakin sille erikoisen ja miellyttävän ulottuvuuden. Katua pitkin kävellessä tulee vastaan kirjava joukko putiikkeja, jotka ovat kirjakauppoja lukuun ottamatta kaupungin kalleimpia.
Pitkän kävelyn jälkeen on hyvä istahtaa kahvilaan. Pysähtyä. Herkistyä. Elokuun tunnistaa täälläkin tuoksusta; se tuoksuu erilaiselle kuin muu kuukausi. Se on ristiriitainen sekoitus kukoistusta ja lakastumista yhtäaikaa. Täälläkin sen aistii. Lämpö on päivällä jopa liiankin kuumaa, illalla Adrianmereltä tuleva tuuli kietoo jo huivia tiukemmin harteille. Turistikausi on vielä vilkasta, mutta ravintoloitsijoiden hymyt alkavat hiipua haukotukseen. Kohta on sesonki ohi ja ansaitun levon aika.
Elokuuhun liittyy hippunen kaihoa; tuntuu, että jokainen auringonlasku vie lähemmäs aikaa, jolloin puun oksien lomasta lankeaa yhä vähemmän valonsäikeitä. Täällä Dubrovikin kahvilan tuolilla istuessa on aika imeä auringonvalon itseensä, olo tuntuukin heti virkistyneeltä. Tunnen kuinka valo vaikuttaa silmieni kautta tahdistamalla elimistön sisäistä kelloa. Harhauttaa vielä tietoa pimenevissä aamuista, tuulesta, joka on aina vain kovempaa ja läpitunkevampaa. Tiedän, että luonto on ihmistä viisaampi. Sillä kaikella tällä luonto valmistelee ihmistä siihen, että hänen harteilleen lasketaan pitkän talven viitta.
Nautimme valosta, lämmöstä ja maiseman vaihdoksesta. Suomessa on hyvä olla, mutta on hyvä istahtaa välillä Dubrovikin puistonpenkille. Alammekin suunnittelemaan huomista pientä laivamatkaa Lokruminsaarelle.
