Praha (tšek. Praha) on Tšekin pääkaupunki ja suurin kaupunki. Kaupungissa on noin 1,3 miljoonaa asukasta. Se sijaitsee Vltavajoen rannalla, joka on Elben sivujoki ja Tšekin pisin joki. Se virtaa Prahan kaupungin läpi. Se on ikäänkuin Prahan elämänviiva ja kaupungin jakava maamerkki.
Nähtävää riittää
Aurinko puki Prahaa, sillä kaupungin goottista, romanttista, barokista, renessanssista ja jugendia iloisesti sekoittava arkkitehtuuri loi tunnelmoinnille täyden latauksen. Illan pimeyden laskeutuessa kaupungin ilme muuttui, mutta se ei ollenkaan huonontanut vaikutelmaa. Silloin kaupungin katukuvasta piirtyi esiin vanhan ajan tunnelmaa huokuvat katulamput. Niiden luomat varjot leikkivät kaupungin iloisen arkkitehtuurin keskellä.
Prahan historiallinen vanhakaupunki kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon. Vanhankaupungin aukio on tämän kaupungin selkäranka. Sitä ympäröivät Týnin kirkko, Pyhän Nikolauksen kirkko sekä Golz-Kinskýn palatsi. Meille, kuten niin monelle matkailijalle mielenkiintoisinta vanhankaupungissa on raatihuone tai oikeastaan sen tähtitieteellinen kello. (Orloj). Tasatunnein kellon oikealla puolella oleva luuranko vetää narusta esiin 12 apostolia Pietari etunenässä. Se näyttää komealle, ja sen mukainen on myös sen taustatarina. Se on tyly muistutus siitä, että tunti on taas kulunut katsojan elämästä ja viikatemiehen tulo lähenee. Luurangon esittämä Kuolema soittaa tahtia. Näytelmä päättyy kukon kiekaisuun. Kellon muut hahmot esittävät muita paheita: omahyväisyydellä on peili kädessä, luuttua soittava edustaa himoa, juutalaista esittävä hahmo symboloi ahneutta. Toisen maailmansodan jälkeen hahmoa hieman siistittiin; juutalaiselta otettiin pois parta ja sarvet. Kelloa on pidetty lähes maagisena välineenä. Sitä ei pidetty ainoastaan ajan näyttäjänä, vaan ajan luojana. Kellonajan lisäksi se näyttää muutakin. Liikkuva aurinko osoittaa vuodenajan. Se kertoo myös asennon, alemmasta kellotaulusta näkee päivän. Kellontekijälle palkittiin, mutta tylysti. Hänet sokaistiin, ettei hän pystyisi tekemään toista näin hienoa kelloa jonnekin muualle.
Kaikkialla virtaa ihmisiä, mutta tunnelma on kuitenkin hyvin rento ja mutkaton. Ihmiset ovat selvästi tulleet viihtymään. Hevoset odottelevat asiakkaita vaunuajeluihin. Olemmeko astuneet aikakapseliin, ja siirtyneet johonkin vanhaan hyvään aikaan?
Tosin ei täälläkään ole ollut aina hyvää vanhaa aikaa. Josefov eli Juutalaiskortteli sijaitsee vanhankaupungin pohjoispuolella. Prahan getto purettiin 1800-luvun lopussa lähes täydellisesti ja tilalle pystytettiin jugendia ja kubismia edustavia uudisrakennuksia. Siellä sijaitseva vanha juutalainen hautausmaa on erittäin vaikuttava näky, alueella on noin 12 000 hautakiveä vieri vieressä. Prahan historiassa oleva juutalaisvastaisen politiikan aikana, juutalaisia ei saanut haudata muualle, joten ahtauden vuoksi vainajia jouduttiin hautaamaan jopa kahteentoista kerrokseen.
Vanhankaupungin eteläpuolella on Uusikaupunki (Nové Město), jossa sijaitsee Prahan vilkas liikekeskusta. Kaupunginosan keskipiste on Venceslauksen aukio (Václavské náměstí), joka on toiminut Tšekin historian monien kohtausten, kuten samettivallankumouksen tapahtumapaikkana. Aukiolla sijaitsevat Kansallismuseo ja Tšekin kansallispyhimyksen Pyhän Venceslauksen ratsastajapatsas. Kaarlenaukiolla puolestaan on Uudenkaupungin raatihuone.
Täällä riittää katseltavaa! Vaikka jalat alkavat olla jo poikki, ei voi ohittaa Prahan linnaa. Siinä on Prahan syntyjuuret ja historian kirjoissa kerrotaan, että se on moneen kertaan jälleenrakennettu. Linna-alueen nähtävyyksiä ovat muun muassa Pyhän Yrjön luostari, Pyhän Yrjön basilika, Kuninkaanpalatsi, Vituksen komea katedraali ja kultainen kuja käsityöläistaloineen.
Kaarlensillalta toispuol jokeen – pienelle puolelle
Kaarlensilta (tšek. Karlův most) on Vltavajoen ylittävä kuuluisa kivinen goottilaistyylinen silta. Se ei olekaan mikään pieni ja vaatimaton joen ylityspaikka, vaan se on 516 metriä pitkä ja lähes kymmenen metriä leveä. Se koostuu kuudestatoista kaaresta. Silta yhdistää toisiinsa Prahan Pienen puolen (Malá Strana) ja Vanhankaupungin (Staré Město).
Silta on ihmisten kokoontumispaikka. Niin mekin otamme sieltä pakolliset turistikuvat.
Nykyään sillalla saa liikkua vain jalan, mutta aiemmin sen yli liikennöivät ensin hevos- ja sitten sähköraitiovaunut sekä autot. Sillan molemmissa päissä on torni. Sekä Vanhankaupungin puoleiseen Staroměstská vežiin että Pienen kaupungin puoleiseen Malostranská vežiin pääsee ihailemaan Prahan ja Kaarlensillan maisemia. Varsinkin iltavalaistuksessa maisemat sykkivät suurkaupungin elämää. Aiemmin sillat olivat taiteilijoiden ja valokuvaajien lempipaikkoja, nykyään sillan ovat vallanneet turistimassat, rihkamakauppiaat ja eri tasoiset katutaiteilijat. Kävimme sillalla kävelemässä illalla, jolloin siellä oli huomattavasti rauhallisempaa.
Vltavajoen toisella rannalla on kaupungin barokkipalatsien täyttämä pieni puoli (Malá Strana). Pyhän Nikolauksen kirkko ja Nerudova-katu ovat tärkeimmät nähtävyydet. Keskustan ulkopuolella sijaitsevia nähtävyyksiä ovat muun muassa Vyšehradin linna ja Pietari-Paavalin kirkko, Prahan eläintarha, benediktiiniläisluostari Břevnov ja Trojan palatsi, mutta näihin meillä ei enää aika ja innostusta riittänyt.
Maisteltavaa ja juotavaa
Praha on raskaan ja suolaisen ruuan rakastajille. Täällä kalori on paras mauste. Grillissä pyöri iso porsas, vartaissa porsaan lihaisa polvi ja kaikialla tirisee rasva. Tämä ei ole kasvissyöjän paratiisi, mutta tokihan täältäkin löytyy kaikki kansainväliset fuusioruokapaikat sekä pikaruokalat niille, jotka eivät uskaltaudu maistamaan häränhäntää tai lampaan munuaisia. Pivóa eli olutta kannatti tietenkin hörppiä, täällä riittää kuppiloita, pubeja ja vanhan ajan kuppiloita. Paikallisten kantakuppiloissa kaikki asiakkaat olivat lähinnä vanhoja kumaraisia miehiä. Olut kuohui hanoista jatkuvana virtana ja oluttuopit olivat todella suuria. Nämä paikat sykki hyvää paikallista tunnelmaa, mutta valitettavasti tupakansavu oli niin paksua, ettei niissä voinut yskimättä istua. Täällä tupakkalaki on toki myös voimassa, mutta sen säännöksiä toteutetaan omalla harkinnalla ja valtuutuksilla.
Osa pubeista oli selkeästi suunnattu turisteille. Niihin oli raahattu rekvisiittaa, viulunsoittajia katolta ja kansallispukuisia miehiä ja naisia laulamaan nälkäpalkalla. Eräs näistä oli U Fleku, Prahan vanhin ravintolapanimo. Se aloitti toimintansa jo 1300-luvulla. Siellä oli useita saleja, itse tehtyä tumma olutta, kabareeteatteri ja panimon historiaa esiteltiin näyttävästi. Idea oli hyvä, mutta siellä oli turistien tunnelma. Sen päälleliimattu railakkuus ja epäuskottava rekvisiitta oli lähinnä koomista.
Praha – taiteilijoiden kaupunki
Praha pursuaa erilaisten kulttuurielämän osa-alueita ja tyylisuuntia. Kaupunki on ollut kautta aikojen muusikoiden, kirjailijoiden ja taiteilijoiden boheemielämän keskus. Prahasta löytyy musiikintekijöitä laajalla kaarella, korkeakulttuurista katu-uskottavaan avantgardistiseen lauluntekijään. Meille tuli yllätyksenä, että Prahalla myös uskottava jazzkaupungin maine. Sanotaan, että jazz valtasi Prahan 1930-luvulla. Se juurtui sinne tiukasti, eikä sitä saatu kitkettyä edes kommunistien toimesta. Myös me nautimme jazzista paikallisessa klubissa, U Maleho Glenassa. Tupa oli täynnä, tunnelma intensiivinen ja nautimme siitä oluen kera.
Prahan keskusta on täynnä kuvanveistäjien tekemiä patsaista. Vanhan aukion keskellä on muun muassa perinteinen Jan Husin muistomerkki. Patsaita on kaikista tyylisuunnista erittäin modernista juuri näihin perinteisiin, Ne on ripoteltu sinne tänne, ympäri kaupunkia. Sijoittelupaikan logiikka ei katsojalle helposti avaudu, mutta sama se. Ne ovat lähellä ihmisen arkea, niiden juurella tavataan kavereita tai syödään eväitä. Prahan kaduilla näkyi myös paljon performanssitaitelijoita, ehkäpä täällä näimme eniten ”eläviä patsaita” eli ihmisiä esittämässä patsaita kuin missään muualla käymässämme Euroopan kaupungissa.
”Kun tavallinen ihminen vaikenee, se voi olla taktinen veto. Kun kirjailija vaikenee, hän valehtelee”, näin sanoi tsekkien Nobelin kirjallisuuspalkinnon saanut runoilija Jaroslav Seifert. Prahan kirjailijat eivät ole vaienneet, vaan ovat kirjoittaneet sydänverellään. Kirjailijat ovat käyttäneet kynäänsä miekkanaan, yrittäessään taistella neljäkymmentä vuotta kestäneen sosialistisen vaiheen aikana totuuden puolesta.
Praha on tarinoiden kaupunki. Se on läkähdyttävän täynnä kaikkea, josta kirjailijat ovat ammentaneet inspiraatiotaan. Neruda kuunteli aikanaan Petrinin kukkulasta satakielenlaulua. Ja Jaroslav Hasekin kirjoittamaan tarinaa siitä, miten Kunnon sotamies Svejkin yrittää päästä vapaaehtoisena rintamalle siinä koskaan onnistumatta, seurattiin Suomessa asti. Mutta muistatteko vielä Svejkin legendaarisen tokaisun: ”tavataan kello kuusi sodan jälkeen.” Täsmällistä!
Praha on kaupunki, jolla on vielä sielu jäljellä. Täällä elää ikiaikaiset myytit, sokkeloiset kujat, mahtipontiset kirkot ja savuiset kapakat, jotka ruokkivat ihmisen mielikuvitusta ja juottavat luovuutta. Olut on edelleen halpaa ja mutkaton elämäntapa tallella. Nauru ja iloinen puheensorina raikaa kaikkialla. Tänne tulemme varmasti uudestaan.
