12 C
Oulu, Finland
keskiviikko, 28.06.2017, 17:12

Ruoan lumoa – vietnamilainen ruoka yllätti!

Kevytrakenteiset katuravintolat nousevat nopeasti kadunvarsille. Ahtaaseen kujanvarjoon laitetut muovituolit ja -pöydät eivät pilaa ruokahetken kauneutta. Pikku lasten iloisuus ja aitous tarttuu, ja vapaus huumaa.

Vietnamilainen ruoan maistuvuus ja ruokakulttuurin rikkaus yllätti meidät! Ihanaa tulla yllätetyksi!

Jing ja Jang

Vietnamilaisilla on sanonta. ”Ole onnellinen, se riittää!” Tämä sanonta tulee todeksi erinomaisesti ruokakulttuurin näkökulmasta. Ruoalla on hyvin tärkeä sija vietnamilaisessa kulttuurissa. Ennen kaikkea päivällinen on tärkeä perheen yhteinen tapahtuma.

Kaakkois-Aasiassa thaimaalaista ruokakulttuuria pidetään perinteisesti kulinaarisempana valtakuntana, mutta on todetattava, että Vietnam tulee todella lähelle. Vietnamilainen ruoka on maltillisemmin maustettua, mutta sen sijaan ruoka on uskomattoman hienovaraista; tuoreutta ja ruoan omia makuja korostavaa.

Riisi on tietysti kaiken perusta. Vietnamilasiin hyviin tapoihin kuuluu se, että yhtä ainoaa riisin jyvää ei jätetä syömättä. Tällä osoitetaan kunnioitusta työlästä riisinviljelyä kohtaan.

Vietnamissa ruoka korostaa myös elämäntapaa ja elämisen filosofiaa. Ruokakulttuuri on saanut vaikutteita sekä buddhalaisesta että kiinalaisesta filosofiasta.

Ruoan kauneutta

Buddhalaisuudesta johtuen kasvisruokavaliolla on Vietnamissa pitkät perinteet. Keskeistä on myös vastakkaisten, toisiaan täydentävien  jing ja jang periaate. Esimerkiksi monien mausteiden on uskottu olevan lämmittäviä (jang) kun taas happamia ainesten ja kalan on uskottu olevan viilentäviä (jing). Ruokalajeissa ja ateriakokonaisuuksissa pyritään näin saamaan aikaan tasapaino.

Maantieteellä on merkitys

Maantieteellä on ruokakulttuurissa ratkaiseva rooli. Vietnam on pinta-alaltaan Suomen kokoinen. Jos vähennetään Suomen leveydestä puolet ja venytetään maan pituutta kaksinkertaiseksi, saa hahmon Vietnamin mittasuhteista. Koska maa on pitkä, elämäntyylissä ja ruokakulttuureissa on runsaasti eroja.

Huomasimme tämän konkreettisesti matkatessamme läpi Vietnamin etelästä pohoiseen. Etelä-Vietnam elää Ho Chi Minh Cityn modernisoituneessa sykkeessä. Keski-Vietnam tunnetaan historiasta ja keisarillisen ajan loistostaan. Pohjois-Vietnam on rauhallisempi ja perinteisempi. Siellä sijaitsee mm. kolmen miljoonan ihmisen kansoittama maan pääkaupunki. Makumaailmat vaihtuivat selkeästi. Sanotaankin, että mitä etelämmäs mennään, sitä mausteisempia ovat sekä ruoka että elämänmeno.

Vietnamin ruokakulttuurit voi karheasti jakaa kolmeen: etelä-, keski-, ja pohjoisvietnamilaiseen keittiöön.

Etelä-Vietnam – mausteisempaa

Etelä-Vietnamin keittiössä on eniten vaikutteita thai- ja kambodžalaisesta keittiöstä. Etelässä käytetään enemmän kookosmaitoa ja chiliä kuin muilla alueilla. Aterialla ruokailijoille ei perinteisesti anneta omia annoksia, vaan oma kulho, johon pöydän keskelle sijoitetuista tarjoiluastioista poimitaan ruokaa ruokailun aikana. Myös erilaiset hotpotit ovat suosittuja. Eli ruokailijat itse grillaavat valmiiksi tehdyt vartaat.

Hotpot ruokailua katuravintolassa

Ateriaan kuuluu tavallisesti suuri astiallinen höyrytettyä riisiä, keitto, ja useita pienempiä vihannes- tai liharuokia. Etelässä vaikutteita on saatu erityisesti khmeiltä, mikä näkyy vain etelässä tarjoiltavissa curry-kastikkeissa. Etelässä käytetään otollisten viljelymahdollisuuksien vuoksi myös enemmän yrttejä ja hedelmiä kuin pohjoisessa.

Keski-Vietnam – hienostelevampaa

Keski-Vietnamissa löytyy jo monimutkaisempiakin ruoanlaitto tekniikoita liittyen vahvaan Ranskan siirtolaisajan perintöön. Keski-Vietnamin alueen keittiölle on ominaista runsas ja monipuolinen mausteiden käyttö. Aterialla tarjoillaan tyypillisesti monia pieniä ruokalajeja. Ja paljon yrttejä.

Vietnamissa syödään paljon yrttejä

Pohjois-Vietnam – mustapippuria

Mitä pohjoisempaan mennään, ruokaan sekoittuu Kiinalaisia makuja. Pohjois-Vietnamin keittiö käyttää paljon soijakastiketta ja usein mustapippuria chilin sijasta. Mausteita, lihaa ja tuoreita vihanneksia käytetään usein säästeliäämmin kuin muilla alueilla. Paikallisesta keittiöstä etenkin täytetyt riisipaperirullat ja vietnamilaiset pannukakut ovat useimpien makuun.

Kiinalaisesta (kantonilaisesta) keittiöstä sanotaan, että ”kaikki on syötävää mikä liikkuu” tai ”kaikki nelijalkaiset on syötäviä paitsi keittiönpöytä”. Kaikkea ei meidänkään matkallamme tarvitse maistaa:

Kaikkea ei tarvitse maistaa

Vietnamilaisia ruokia syödään tyypillisesti syömäpuikoilla, keittoja lusikalla. Katuravintoloita nousee iltaisin kujille ja kadunvarsiin. Kyse on usein joukkusyömingeistä.

Iltaruokailua joukkovoimin Vietnamissa

Isoimmissa kaupungeissa löytyy myös paljon hienompiakin ravintoloita.

Hieman tapakulttuurista

Vietnamissa toista ihmistä, kuten esimerkiksi tarjoilijaa kutsutaan vilkuttamalla kämmenpuoli alaspäin.

Vietnamissa kutsutaan toista vilkuttamalla kämmen alaspäin

Vietnamilaiset ovat hyvin palveluhenkisiä ja paikalliset usein hyvin vieraanvaraisia. He puuttuvat ruokahetkiin suorasukaisemmin. Hyvää tarkoittaen viereisestä pöydästä käänneltiin mm. meidän lihavartaita, koska heidän mielestään me grillasimme lihat liian kypsiksi.

Totuimme myös, että paikalliset kysyvät jo ensi tapaamisella ikää, ammattia, siviilisäätyä. Aluksi se tuntui suomalaisena tungettavalle, kunnes ymmärsimme, että näin he selvittivät käsityksen puhekumppanin sosiaalisesta asemasta ja pystyivät näin puhuttelemaan ja nostamaan tai laskemaan äänensävyään oikealla tavalla. Keskustelukumppanin roolia ei määritä pelkästään sukupuoli tai ikä (nuorempi-vanhempi asetelma), vaan myös ammatti ja yhteiskunnallinen asema. Sen vuoksi en enää maininnut toimineeni professorina, sillä vastapuoli nousi yleensä siinä vaiheessa seisomaan ja äänensävy nousi korkeaksi. Tämä vastaa suomalaista teitittelyä.

Vietnamilainen ruokakulttuuri on siis monipuolista ja maistuvaa. On vain muistettava yksi  perussäännön: Syö, ole onnellinen – se riittää!”  Antaa vihreiden yrttien tuoksun ja hedelmien väriloiston huumata.

Hetken luksusta – Halong Bay

Kaakkois-Aasian matkamme tarinat alkavat tulla päätökseen. Halusimme tehdä omatoimimatkamme loppuvaiheeseen jotain luksusta. Varasimme kaksi yötä ja kolme päivää kestävän risteilyn kaikkine mukavuuksineen ja höysteineen valmispakettina. Meidän ei siten itse tarvitse miettiä tai suunnitella matkankulkua; ei etsiä ruokapaikkaa, ei kehitellä päiväohjelmaa. Istumme vain yksinkertaisesti alas, laskemme rinkat selästämme – ja nautimme kuin herraskaiset valmiin pöydän antimista. Ajatuksena tämä on jo luksusta sinänsä.

Timo halusi näyttää meille vielä Halong Bayn, Pohjois-Vietnamin upean luonnonihmeen ja yhden suosituimman matkailukohteen Vietnamissa. Elite hotellin henkilökunta Hanoissa suositteli myös kohdetta ja ehdotti meille luksusristeilyä Aphroditellä. He hoitaisivat järjestelyt. Ajatus vain paranee. Voimme jättää ylimääräiset tavarat hotelliin ja pikku bussi noutaa meidät hotellin ovelta. Upeaa. Meidän ei tarvitse etsiä bussiasemaa, eikä miettiä jatkoja pääteasemalla. Sanon jälleen: tämä on luksusta!

Meren aalloilla

Karstin merimaisema Halong Bayllä on sanottu olevan yksi maailman kauneimmista merinäköaloista – ja siitä syystä on päässyt myös Unescon perintökohteeksi. Meri on jo sinänsä kaunis, mutta erikoisuuden siitä tekee Tonkininlahden 1600 kalkkikivisaarta. Saarten rosoiset huiput ovat muotoutuneet tuulen ja veden eroosiossa vuosituhansien kuluessa. Lahden maisemat ovat parhaiten nähtävissä laivasta, joten lahdesta on tullut huippusuosittu risteilyalusten kohtaamispaikka. Meillä on mahdollisuus valita päiväristeily, yhden tai kahden yön risteily. Niin monet sanovat, että päiväristeily ei tee oikeutta nähdä Halong Bayn ikoniset maisemat, joten valitsimme pisimmän mahdollisimman. Ihanaa! Kolme päivää ja kaksi yötä täysihoidossa!

Merimaisema on todella hieno. Kummallisen muotoiset ja jyrkkäreunaiset karstisaaret nousevat uljaana smagardinvihreästä merestä.

Saaret kurottuvat kohti taivasta 50-200 metrin korkeuteen. Ei ole kovin kaukaa haettu ajatus, että Halong Bay sananmukaisesti tarkoittaa ”Laskeutuvan lohikäärmeen lahtea”. Saaret ovat kuin merenaalloista esiinnousseet jättiläisolennon harjakset.

Aphrodite laiva on vietnamilaisena

käsityönä tehty puulaiva, jossa on uljaat purjeet. Laiva on täynnä vanhan ajan rustiikkia. Meidän hytti on varustettu omalla parvekkeella.

Aphrodite Tonkininlahdessa

Risteilyjen suosio näkyy Tonkininlahdella. Karstivuorten välissä risteilee joka päivä kymmeniä ellei satoja laivoja, veneitä ja paatteja. Aphrodite laiva on kuitenkin niitä harvoja, joka purjehtii kauemmas lahden poukamiin. Tällä tavoin säästymme Halong Bayn pahimmalta turistivyöryltä, jota totta vie täällä on. Myös mahdollisuus nauttia puulaivan tunnelmasta ja oman hytin rauhasta antaa risteilylle mielyttävän yksityisen sävyn.

Aphroditen hyttien tunnelmaa

Parvekkeella oli mukava nauttia muuttuvaa merimaisemaa, jossa saarten huiput lipuvat ohitsemme.

Risteilyn henkilökunta oli todella omistautunut palveluammattiin. Tässä maassa arvostetaan turisteja. Länsimaalaisia varsinkin.

Aphroditen henkilökuntaa

Risteilyn huippuhetkiä olivat ruokailut. Niihin laivalla oli panostettu todella kiitettävästi.

Aphroditen täyshoito

Maittavaa ruokaa vatsalle ja kauniisti aseteltuja kattauksia silmille.

Lisää luksusta

Laivalta kävimme tutustumassa muutamaan luolaan. Näyttävin oli Hang Dao Gohon, jonka suurta aukkoa kutsutaan lohikäärmeen kidaksi.

Halong bayn lohikäärmeen kita

Luolasto on todella vaikuttavan suuri. Siellä kävellessä mielikuvitus loihti mieleen lohikäärmeen. Niin erikoisia olivat kalkkikivestä muotoutuneet luolastot ja tippukivipylväiköt.

Toisena päivänä meillä oli mahdollisuus lähteä pienemmällä ristelylaivalla tutustumaan lahden poukamiin ja vietnamilaiseen vanhaan perinteiseen kalastakylään. Olimme ainoat matkalaiset, jotka lähtivät tähän järjestettyyn ohjelmaan, joten saimme koko miehistön ja laivan käyttöömme! Sattuman tuomaa lisäluksusta!

Syy matkustajakadolle oli luultavasti se, että sää ei ollut aivan aurinkoinen… vain suomalaiset lähtevät matkaan säässä kuin säässä!

Kävimme päivän aikana melomassa kajakeilla.

Kajakeilla Halong Bayn maisemissa

Pääsimme sillä tavalla todella lähelle luontoa. Meloimme myös kalastajakylän ympärillä.

Se on laivoista ja veden päälle kyhätyistä mökeistä tehty keinotekoinen kylä, jossa aikanaan asui suurikin joukko vietmilaisia kalastajia.

Kalastajakylää

Nykyään vain muutama asuu kylässä koko ajan. Lapsien koulupakko on tullut Pohjois-Vietnamin syrjäisimpiin kalastajakyliin.

Paikallinen kauppiaskin tuli vastaan. Tämä kansa on kyllä yritteliästä porukkaa!

Kauppa veneessä

Halong Bay on Vietnamin kansallismaisema, joka on innoittanut satojen vuosien ajan vietnamilaisia runoilijoita ja taiteilijoita. Sen uskoo, kun antaa luonnon puhutella itseään. Antaa tuulen huuhdella turhat ajatukset ja tavoitteet. Meriveden kastella itsensä elämälle nöyräksi.

Sanotaan, että selkeä mieli on veden kaltainen. Se on läpinäkyvä. Se kimaltelee ja virtaa esteettä. Se on kaunis ja syvä, se on ravinto, joka yrittämättä ruokkii kaiken sisäisen. Selkeä mieli on elämässä parasta luksusta. Kaiken materian keskellä.

Matkatarinamme jatkuvat vielä Kirjoittelen näitä – ja pidän kynää terävänä. Kirjoitushetket ovat kuin kesän ensimmäisiä uusia perunoita maistelisi. Parasta nauttien viivytellen.

Kantamusten velhot – palanen vietnamilaista katukuvaa

Me kaikki ihmiset olemme luonnostamme luovia. Harmi, että niin usein hylkäämme sen puolen itsestämme -ja jätämme näkemättä sen myös toisissamme.

Matkoilla ollessa luovuudessa korostuu arjellinen näkökulma. Pidämme monenlaisesta taiteesta, mutta erityisesti matkalla ollessa pyrimme pitämään silmämme auki – ja näkemään erilaisten kulttuurien luovia piirteitä arkisissa askareissa. Luovuus on siten elävää henkisyyttä, joka voi toimia kaikilla elämän alueilla. Kuten Frederick Franck sanoo: ”Kun silmä herää uudelleen näkemään, se lakkaa yhtäkkiä ottamasta mitään itsestäänselvyytenä.”

Tällä postauksella haluamme antaa kunniaa Vietnamin luovalle katukulttuurille. Erilaisille kantamusten velhoille.

Kuvasimmekin  aiemmin ”aina on tilaa vielä yhdelle – näin Kambodzassa” postauksessa sitä ilmiömäistä kykyä ja luovuutta, joilla paikalliset ihmiset kyyditsivät toisiaan ja kuljettivat tavaroitaan. Täällä Vietnamissa on havaittavissa myös tätä samaa luovuutta, mutta omaperäisellä tvistillä.

Ihmisten olalla

Katukuvassa näkyy isojakin taakkoja kantavia ihmisiä. Usein he ovat naisia. Runoilun kyky, säveltämisen kyky, kantamisen kyky. Annamme arvostuksemme ja tunnustuksemme. Ei varmasti mitään kevyttä hommaa.

Taakan kantaja

Vietnamilainen tyypillinen ostoskassi on erlaiset kannettavat korit. Usei niitä kannetaan olkapäillä. Joko yksi kori tai aisan avulla menee jo kaksikin koria. Paikalliset ovat todella ketteriä kulkemaan ja kuljettamaan tavaraa näillä isossakin ruuhkassa ja ihmisvilinässä. Ei voi kuin ihailla.

Perinteinen kantoväline

Vietnamissa on paljon taidemaalauksia, julisteita ja kortteja, joissa kantaminen on pääaiheena. Voisihan sitä tylsemmänkin tavan keksiä porsaan siirtoon. Kävelyttäminen?

Kortti Vietnamista

Polkupyöräillen

Vietnamissa polkupyöräillään paljon. Varsinkin aikuiset ja vanhempi väki.

Polkupyörä on sopiva kaikenikäisille

Polkupyörä on enemmän kuin väline liikkumiseen. Se on helposti muuntautuva myyntitiski. Kukkamyyjät ovat kuin alkuperäisen kulttuurin ilmentymiä. Tuntuu, että jokainen ohikiitävä olisi valokuvan arvoinen.

Polkupyörä sopii monen muunkin artikkelin myyntialustaksi. Tuoreimmat hedelmät löytyi näistä kulkevista marketeista.

Paikallinen hedelmäkauppias

Ihmistenkin kuljetukseen. Vietnamissa on voimissaan vielä ihmisvetoiset polkupyöräriksat. Tosin vähenevässä määrin.

Riksa ihmiskuljetukseen. Pitihän se meidänkin kokeilla.

Polkupyörätkin ovat esillä usein erilaisissa taiteissa. Tässä esimerkki katutaiteesta. Eräässä ravintolassa.

Mopot

Olenkin jo aiemmassa postauksessa kuvannut (”Saigon – mopojen valtakunta”) sitä, miten Vietnamissa kaksipyöräiset mopot (mopo, skootteri, kevytmoottoripyörä) ovat vallanneet tiet ja niiden herruuden. Mopojen määrää en enää taivastele. Se on vaan fakta.

Mopot kuljettavat täälläkin kaikenlaista. Tässä kananmunalähetti.

Vai kumpi oli ensin. Muna vai kana?  No tässä tulevat kanat

Kanoja kuormassa

Mopot ovat kaikessa mukana. Ostoksilla.

Mopolla ostoksilla.

Ja lastenhoidossa. Mopon pörinään on hyvä nukahtaa.

Siihen lapsi nukahti…

Kuormat ovat usein isoja. Lastaustekniikka on todella taidokasta.

Kuorman koolla ei väliä

Vietnamissa on tyypillistä, että mopot ovat sisällä taloissa ja ravintoloissa. Tässä odotamme ruokaa ravintolassa. Mopo seuranamme.

Mopo ravintolassa.

Tätä piirrettä me ihailimme Kambodzassa. Niin täällä Vietnamissakin. Levätään kun on levon aika.

Tästä kuvasta kehittelimme aforismin luovuuden hetkellämme:

Luovuuden hetkemme. Kuva ja ajatus omia

Kadun vilinästä ottamamme valokuvat ovat kuin taideteoksia! Jokainen otos kertoo meille oman tarinansa, joita voi vain katsojana arvailla. Se voi olla ruuanlaittoa enteilevä perheenäidin tarina. Tai se voi olla köyhyyden ja nälkäpalkalla työtä tekevän ihmisen iloton tarina. Tarinoista muodostuu koko elämän kirjo. Se sama herkkyys ja avoimuus, joka tekee meistä luovia, tekee meistä haavoittuvia, kipua tuntevia ja harhaan johdettavia. Luovuus luo elämänvoimaa!

Ne kuumat, tummat ja vahvat hetket!

Kuvaan tässä postauksessa aikuisuuden iän nautintoja. Niitä kuumia, tummia ja vahvoja hetkiä, jolloin kohtelemme itseämme ja toisiamme hellyydellä ja rakkaudella. Hetkistä, jolloin riisumme itsemme kiireestä ja annamme läsnäolon sykkiä sopusoinnussa todellisuuden kanssa. Hyvät ystävät, puhun nyt kahvin juonnista!

Meidän suomalaisten sanotaan olevan yksi maailman innokkaimmista kahvin juojista, mutta niin ovat vietnamilaisetkin! He eivät ainoastaan juo paljon kahvia, he ovat myös yksi maailman suurista kahvin tuottajista. Ranskan siirtolaiset toivat aikanaan kahvikulttuurin Vietnamiin.

Ajan saatossa vietnamilaiset omaksuivat kahvittelukulttuurin. Sen lisäksi siihen muotoutui oma ainutlaatuinen tyyliin. Vai mitä sanotte kahvista, johon lisätään jogurttia? Tai kananmunia? Tai hedelmiä? Vietnamilaisessa kahvittelussa on aivan oma freestyle!

Yritän kuvailla kahvityyleistä muutamia. En keskity nyt eri kahvilajeihin, erilaisiin valmistusmenetelmiin, suodatustapoihin tai kahvipapujen eri sekoituksiin yksityiskohtaisesti, sillä tieto-taitoni ei kerta kaikkiaan siihen riitä.

Kuvailen kahvihetkiä kahvinnauttijan näkökulmasta.

Siis todella vahvana!

Täällä kahvi tarjotaan todella kuumana, tummana ja vahvana. Siis todella vahvana. Ensimmäinen kahvikokemukseni oli sanalla sanoen: häkellyttävä! Ei yksin kahvin maun vaan myös sen koostumuksen suhteen.

Kahvikulaus oli täyttä ruutia; siirtymistä tuntemattomaan – siirtymistä rytmihäiriöiden taajuuteen, uuteen makumysteeriin, haudattujen makunystyröiden heräämiseen, elossa ja vapaana olemiseen…siis mitä ihmettä tämä on?!

Mieleni on ehdollistettu ajattelemaan, että se haluaa nautinnollisen hetken saavuttamiseen tietyn rakenteisen, paahtoisen ja lämpöisen kahvin. Ei! Tämä ei ole sellaista. Tämä ei ole kahvia! Tämä on hampaisiin takertuva juomaseos! Tämä on kofeiinipiikki! Tämä räjäyttää kertaheitolla vakiintuneet kahvitteluhetkien makuväylät – ja olen varma, että jos olisin juonut koko kupillisen, olisin valvonut samoilla silmillä pari päivää putkeen.

Lähestyn asiaa nöyremmin. Uudet maut pakottavat maistelemaan. Uuden edessä ei voi toistaa perinteistä slogania ”juon nyt kahvia!” Samanlaisena kerta toisensa jälkeen. Niin tuttua, että muistanko edes maistella miltä juomani maistuu?

Täällä on siis kahvissa aivan oma freestyle. Jos haluaa miedompaa kahvia, niin järjestys on se, että kahvi on aina tummaa, vahvaa ja kuumaa – ja sitä loivennetaan vedellä/ maidolla / kondensoidulla maitotiivisteellä.

Useimmat vietnamilaiset juovat kahvinsa vahvana makeutetun maitotiivisteen kanssa. Tuoretta maitoa ei aina ole ollut saatavilla, eikä myöskään jääkaappeja. Vaikka tilanne on muuttunut sähköistyksen myötä, tapa maitotiivisteestä ja ennen kaikkea kondensoidusta maidosta on jäänyt elämään. Tuoretta maitoa on moderneimmissa kahviloissa tarjolla, mutta sitä ei tarjota automaattisesti, vaan sitä saa pyydettäessä.

Pohjoisessa Vietnamissa suosituinta kahviseosta kutsutaan ca phe Nau (ruskea kahvi), kun taas etelässä sitä sanotaan ca phe sua (maito kahvi).

Vietnamin kahvikulttuurissa on paljon erilaisia variaatioita tarjottavana kuin vain perinteinen (maito)kahvi. Alla on muutamia ainutlaatuisia muunnelmia. Koska tämä perustuu täysin meidän makutulkintoihin, näissä voi piillä väärinymmärryksen vaara.

Jogurttikahvi ( Chua ca phe)

Kuten kahvi, myös jogurtti on alun perin tuotu Vietnamiin Ranskasta – ja nykyään se on hyväksytty osaksi paikallista ruokaperinnettä. Jogurtti on melko kermaista. Jogurtti tarjoillaan erilaisilla höystöillä, kuten tuoreella mangolla ja keitettyllä riisillä – ja kaiken kruunuksi lisätään sekaan tummaa kahvia. Tämä saattaa kuulostaa oudolle yhdistelmälle, mutta jogurtti ja vahva kahvi sopii hämmästyttävän hyvin yhteen – vain sekoitus ja nauttimaan!

Munakahvi

Hyvälle maistui myös ilmava vaahtopilvi tumman kahvin päällä. Se syntyy, kun munan valkuainen yhdistetään maitotiivisteeseen- ja vaahdotetaan. Ja tämä runsas vaahtopilvi pursotetaan tumman kahvin päälle. Erittäin näyttävä tapa tarjota kahvi!

Tämän keksinnön taustalla ovat ajat, jolloin maitoa tai maidonkorvikettakin oli niukasti ja vaahto tarjosi kätevän tavan korvata kahvinlisukkeen.

Kahvismoothie

Viime vuosina kahvi on löytänyt tiensä smoothieen. Suosittu mehukauppojen piristys on tehdä smoothie tuoreista hedelmistä ja vahvasta kahvista. Päälle lisätään esimerkiksi ripaus cashewpähkinää. Mitä sanotte kahvista sekoitettuna banaaniin ja avokadoon? Ei muuten maistu hullummalta! Mieleni ehdollistuminen alkaa antaa tilaa, ja perinteinen suomalainen kahvi alkaa tuntua jo perin yksinkertaiselle.

Sokerista herkkua

Kahvi juodaan täällä runsaan sokerin kera. Maitotiivistekin on makeutettu. Tapaa puolustellaan sillä, että sokeri tuo esiin kahvin monimutkaisia makuja. Aivan kuten tumma suklaakin. Kuitenkin, jos haluamme matkailijoina varmistaa, että juoma ei ole liian makeaa, on muistettava pyytää kahvi ilman sokeria. Silläkin uhalla, että kahvilanpitäjä katsoo sinua hieman säälivästi.

Jääkahvi

Ehdoton suosikkimme oli jääkahvi. Se sopii viilentämään kuuman ilman tunnelmia ja myös virkistää mukavasti. Kahviannos tarjoillaan pitkässä lasissa. Vahvaa ja tulikuumaa kahvia kaadetan jääpalojen päälle – ja hetken päästä kuuma neste sulattaa jäät ja juoma on valmis nautittavaksi. Vietnamissa käytetään nykyään pääsääntöisesti pullovettä jääpalojen tekoon, joten saatoimme huoletta juoda juomia jääpalojen kera.

Jääkahvi

Jääkahvin teon hifistelyversiossa kahvi pakastetaan jääpalamuoteissa. Kahvijääpalat laitetaan lasiin ja lopuksi kaadetaan kuumaa vettä. Emme sellaista juoneet, mutta on kuulemma aivan erimakuista.

Kahviloissa ei yleensä tarjoilla ruokaa. Teimme kuten paikalliset, söimme ensin ja sitten istahdimme kahvilaan rentoutumaan. Ja aina voi napostella hattu huong duong eli auringonkukan siemeniä.

Kahvilat – niissäkin oma freestyle

Hanoi on edelleen Vietnamin kiistaton kahvilakulttuurin keskus. Täällä kahviloita sanotaan olevan asukkaisiin nähden eniten Vietnamissa. Hanoista löytyy kokonaisia kahvilakatuja. Minun silmillä katsottuna voisi puhua jo kahvilakortteleista. Laadukasta kahvia ja laadukkaita löytyy tätä nykyään kuitenkin jo kaikkialta Vietnamia.

Erilaisia kahvilaatuja

Vaikka modernit kahvilat ovat kasvattaneet suosiotaan, perinteisissä katukahviloissa on vilinää jopa aamusta iltaan. Perinteinen kahvila tarkoittaa pieniä muovipöytiä ja pikkuruisia tuoleja kadun varrella. Näissä lasten tuoleissa istuvat isotkin pukumiehet menettämättä kasvojaan.

Katukahviloiden pienet pöydät ja tuolit

Katukahviloissa juovat kaikenikäiset ja yhteisenä piirteenä on, että kahvia juodaan kiireettömästi pitkiäkin aikoja. Vanhemmat pelaavat erilaisia lautapelejä. Nuorimmilla näkyvät käsissä kännykät. Kahvilakulttuuri on siis osa yhteisöllisyyttä. Kahvikupin äärellä hoidetaan niin suvun kuin firmankin asiat. Hoidetaan surut ja jaetaan ilot.

Jotkut katukahvilat ovat niin pieniä, että niihin mahtuu vain pari pientä pöytää:

Moderneista kahviloista osa on isojen kansainvälisten ketjujen omistamia, mutta myös persoonallisia, omaperäisiä löytyy hyvin helposti. Tässä yksi esimerkki mielestämme persoonallisesta sisustuksesta:

Perinteisiä katukahviloita Hanoissa

Kahvihetki. Se on ”the moment” jo sinänsä. Pysähdymme niissä hetkeksi kokemaan arjen pienen ihmeen ja tuntemaan elämän nautintojen voiman. Uusien makujen kohtaaminen. Ihmeet lisääntyvät ja saa voiman kasvamaan.

Vaihtelu virkistää. Kaikkien uusien kahvimakujen jälkeen kaipaamme kuitenkin jo suomalaista kahvia. Sitä lämpöistä, vaaleaa ja mietoa. Omasta mukista. Ehkä siinä piilee yksi aikuisen iän nautinnon salaisuus: saa vain relata, eikä tarvitse ajatella ja analysoida.

Hanoi – Elävää charmia

Matkatessa sen huomaa hyvin. Oman halun pitää kiinni mukavuusalueestaan – totutusta ja tutusta.

Nautittuamme muutaman päivän Sapan (katso edellinen postaus: vuoren kuningatar – Sapa) kevään vehreydestä ja raikkaasta ylängön ilmastosta, päätimme jatkaa matkaa suunnitellusti eteenpäin. Tai oikeastaan palata takaisin, sillä seuraava etappimme oli Hanoi, jossa olimme jo odottelleet aiemmin kahdeksan tuntia junanvaihtoa Sapaan.

Kuten aiemmassa postauksessa kuvasin, Sapa kosketti meitä. Vuoristokaupungin elämä näyttäytyi eteemme arvoituksellisena ja heijasteli kaikuja menneisyyden päivistä ja kulttuurista. Toivomme syvästi, että  tulevina muutoksen aikoina paikalliset saavat itse kohdentaa tulevaisuuttaan eivätkä joudu suurten valtaväestön määrittämien rakennemuutosten alle ja syövereihin.

Näissä lähdön hetkissä on hyvä opetella irtipäästämistä, luopumista – ja uskallusta. Sapa oli mahtava paikka, mutta on päästettävä irti paikasta. Meillä on tästä harjoituksesta jo aiempia kokemuksia. Jos olisimme jääneet esimerkiksi Hoi Aniin, josta myös pidimme erittäin paljon (postaus Hoi An – upea, upeampi, upein), emme olisi nähneet Sapaa. On vain uskallettava luopua kiinnipitämisen tunteesta. Lähdettävä kun on lähtemisen aika. Pysähdyttävä ja jäätävä, kun on sen aika. Intuitiomme sanoo, että nyt on aika lähteä. Näemme muutakin kuin vain sen mitä mieli kulloinkin haluaa ja toivoo.

Orientoitumisen tärkeys

Tulimme Sapasta Hanoihin päiväbussilla. Hanoi on Vietnamin pääkaupunki ja asukasluvultaan toiseksi suurin kaupunki Hồ Chí Minhin (ent. Saigonin jälkeen) – sen väkiluku on lähes 3,3 miljoonaa. Lähialueet mukaan luettuna 7 miljoonaa.

Ensimmäiset ajatukset Hanoissa olivat lähinnä odottavia. Jo pelkästään Hanoin ilma tuntui raskaalle hengittää. Kun siihen lisäsi liikenteen aiheuttaman jatkuvan metelin sekä katukauppiaiden yli-innokkuuden, kaupunki ei aluksi vaikuttanut kiinnostavalle. Syy ei  kuitenkaan yksin ollut kaupungin. Olimme Sapassa saaneet maistaa hitaampaa ja hiljaisempaa elämänmenoa. Itsensä virittäminen nopeampaan tempoon elämän sykkeessä vaatii oman aikansa.

Ensiaskeleita Hanoissa

Hakeuduimme istuskelemaan Hoàn Kiếm-järven rannalle ja rantabulevardille. Tunsin oloni surumieliseksi.

Hoan Kiem järvi

En hätkähtänyt olotilaani, sillä kokemuksestani tiedän, että nämä paikanvaihdokset rikkovat askelrytmiämme – ja aukaisevat sisällämme erilaisia tunteita. Huokaus! Tämä lieneekin yksi matkailun perimmäinen tarkoitus. Luomme nahkamme ja kuoriudumme uudestaan. Emme ole enää samoja kuin tänne tullessa. Irtipäästäminen antaa tilaa uudelle. Niin matkalla kuin kotonakin.

Lepohetki puistossa teki ihmeitä! Kaikki kokemukset ovat jälleen tervetulleita. Mieleni ei enää hangoittele vastaan.

Vanhaa eleganssia – Hotel Elite

Löysimme hotellimme vanhan kaupungin pieneltä kujalta: Hanoi Elite Central hotel. Se oli pieni, siisti, vanhaa eleganssia huokuva butiikkihotelli. Henkilökunta oli erittäin ammattitaitoista, ystävällistä ja auttavaista. Hotellin hinta ja laatu todella kohtasi! Annoimme tästä hotellista Trip advisoriin täydet pisteet. Siitäkin huolimatta, että hotellissa ei ollut kaikkia nykyajan mukavuuksia (esim hissiä) tai että huoneet eivät olleet suuren suuria ja näkymät ikkunasta avautuivat suurkaupungin tyyliin lähestulkoon vastapäisen talon seinään. Hotellissa vallitsevan ilmapiirin ansioista nämä jäivät vain pieniksi reunahuomioiksi. Suosittelemme paikkaa ehdottomasti!

Suurkaupunki täynnä elämää

Olimme olleet jo tällä matkalla suurissa Vietnamilaisissa kaupungeissa, kuten Ho Chi Minh Cityssä (ent Saigon). Hanoi vaatii hieman totuttelua – hektisessä suurkaupungissa moottoripyörien virta ja ihmisvilinä tuntuivat loputtomalta.

Muutaman päivän kaupungissa oleilun myötä aloimme avautua Hanoille – ja havaitsimme yhä useampia kaupungin hurmaavia puolia. Vaikka Hanoin kaupunkikuva on vilkas ja runsaslukuinen, niin sen elämäntyyli Ho Chi Minh Cityyn verrattuna on suorastaan verkkainen. Siinä missä Ho Chi Minh Cityyn nousee toimistotaloja, moderneja kahviloita ja pikaruokapaikka toisensa jälkeen, Hanoin kaupunkikuva on pysynyt perinteisempänä.

Totuimme vähitellen kaupungin sykkeeseen. Ja aloimme nauttia taas siitä.

Nähtävyyksiä riittää – vain ripaus kiitos!

Kiertelimme kaupungin kujilla.  Nähtävyyksiä on hyvin paljon. Kävimme muutamissa, mutta emme perehtyneet niihin kovin syvällisesti. Tiivistetysti alla muutamia kohteita.

Täällä kunnnioitetaan Vietnamin itsenäisyyttä, sotahistoriaa ja traditioita. Ho Chi Minhin mausoleumi on Hanoin tärkein nähtävyys, jos paikallisilta kysytään. Se on tärkeä kunnianosoitus nykyisen Vietnamin perustajalle.

Ho Chi Minh mausoleumi

Hanoin vankila on muisto Vietnamin sodan ajalta. Hỏa Lò eli amerikkalaisten kutsuma Hanoi Hilton. Vankilalla on värikäs historia, kannattaa tutustua.

Vankila

Tätä päivää ja elävää elämää on tarjolla Hanoin vanhoissa kortteleissa Hoàn Kiếm-järven luoteispuolella. Kujilla on mukava kävellä ilman mitään päämäärää.

Kujilla kävellessä vahvistuu askel askeleelta yleismaallinen sanonta: ”kaikki on yhtä, mutta ei samaa”. Ei ole kahta samanlaista heinänkortta, pikku kiveä tai ihmistä. Jokainen pieni ero on mikroväläys kokonaisuudesta. Jokainen paikka, oli se iso kaupunki tai pienen pieni kylä on erilainen, jokainen on kuitenkin jollekin tarpeellinen.

Vanha kaupunki Hanoissa

Hanoin vanhassa kaupunginosassa on runsaasti vanhan ajan charmia tarjolla. Täällä näkee paljon perinteisiin vietnamilaisiin vaatteisiin ja hattuihin pukeutuneita paikallisia – ja kaiken tämän keskellä tuntee olevansa kaukana kotoa.

Hanoin perinteitä

Meille kaikkein tärkein nähtävyys – tai oikeastaan maisema oli Hoan Kiem -järvi, josta jo postauksen alussa kerroin. Se sijaitsee aivan Hanoin historiallisessa keskustassa. Järvi on yksi kaupungin tärkeimpiä kulttuurimaisemia ja toimii paikallisten vapaa-ajan elämän keskipisteenä.

Järven kiertävä bulevardi on rauhoitettu vain kävelijöille. Se on suuri keidas kaiken kiihkeän elämän keskellä.

Järven pohjoisrannalla on Jade-saari, jolle on rakennettu Jade-vuoren temppeli (Ngoc Son temppeli). Jade-saarelle pääsee ikonisen punaiseksi maalatun Huc-siltaa (eli Morning Sunlight Bridge) pitkin.

Huc silta

Ilta Hanoissa. Istahdamme jälleen lempipuistoomme. Lapsia leikkimässä. Vanhuksia kävelemässä keppien kera. Mies voimistelee ja halaa puiston puita. Vihkiparista otetaan kuvia.

Rakkautta ilmassa

Rakkaus voi kasvaa vain siellä, missä omistaminen ei ole mahdollista. Uskon, että kun lakkaamme kamppailemasta tiukoista mukavuusalueemme rajoista, voimme avautua elämälle ja kokemuksille uudella tasolla. Minuus saa virrata eikä takerru kiinni.

Vuorten kuningatar – Sapa

Sapa. Tämä paikka herkistää meitä erityisellä tavalla. Paikka väreilee ja puhkuu uuden alkua. Se saa mielen hiljentymään ja avaamaan kaikki aistit uudelle taajuudelle.

Halusimme nähdä Sapan, Vietnamin vuoristokaupungin, vaikka jouduimme tekemään sen eteen pitkän junamatkan. Olimme kuulleet, että tämä kaupunki ja sen ympäröivä maaseutu on viehättävä omaperäisellä tavallaan. Vuorten kuningattareksi kutsuttu Sapan kaupunki sijaitsee kauniissa laaksossa 1 650 metrin korkeudessa. Ympärillä kohoaa Hoang Lien vuoristo, jonka korkein huippu on jylhä Fansipan. Se kohoaa 3 143 metriin.

Sapa sijaitsee siis lähellä Kiinan rajaa Pohjois-Vietnamissa, joten jouduimme matkaamaan Danangista sinne ensin yöjunalla Hanoihin 15 tuntia. Sen jälkeenvietimme päivän Hanoissa – ja jälleen yöjunalla kahdeksan tuntia Hanoista Sapaan. Junamatkat jo sinänsä olivat muistiinpainuvia kokemuksia; ohikiitävät maisemat ja kovaäänisten neuvostoaikaisten junien jytke antoi mukavaa perspektiiviä matkustamiseen. Vessat olivat ikimuistoiset.

Junalla halki Vietnamin

Kannattiko? Kyllä kannatti!

Joka tapauksessa junamatkaa seurasi vielä bussimatka kiemuraista ja ylöspäin kipuavaa tietä pitkin. Bussi toi lopulta meidät ällistyttävän kauniiseen paikkaan. Se oli syrjäinen, upean kevään vehreydessä kylpevä vuoristokaupunki.

Sapa kevään vehreydessä

Löydettyämme huoneen pienestä hotellista, lähdimme ulos tutustumaan kaupunkiin karistaaksemme pitkän matkan kankeuden jaloistamme. Joenranta houkutteli kävelemään.

Sapan järvi

Kiipesimme kaupungin laidalla olevaan näköalapaikkaan – ja sieltä saimme näkymää puistoalueeseen…

… ja kaupunkiin helikopteri perspektiivistä.

Sapa – vuoristokaupunki

Raikas ilmanala, lehtivihreän tuoksu sekä kevääseen puhkeava luonto sai mielen hiljenemään! Oli kuin jokaisen puun ja kasvin pienempikin molekyyli olisi puskenut itsensä eloon ja määrätietoisesti tietäisi oman tehtävänsä tässä maailmankaikkeudessa. Luonto on ottanut kevään kutsun vastaan vuoristossa leijuneen kylmyyden  ja pitkän talvikauden jälkeen.

Luonto oli kuin hedelmällinen kasvihuone!

Silmä lepää Sapan maisemissa

Värikäs perinteinen kulttuuri

Silmiin pistävää Sapan kaupunkikuvassa ovat erilaiset heimoasusteet ja puvut. Valtaosa kuuluu h’mong-heimoon, vaikkakin punaisia päähineitä sekä värikkäitä kansallispukuja käyttävät puna-dzao – heimon naiset vievät vielä helpommin huomion katukuvassa.

Hmongin heimon rouvia

Vuoret ovat muokanneet ihmisiä sekä elintapoja ja ne ovat olleet turvana kriisiaikoina. Käydyt sodat Ranskan, Yhdysvaltojen ja viimeksi lyhyt rajasota Kiinan kanssa vuonna 1979 pyyhkivät Sapan melkein pois kartalta. Vain vuoristokansat jäivät asuinsijoilleen.
Vuoristoheimojen naiset ovat innokkaita kaupustelijoita.

Sapalaista käsityötä

Paikallishallinto ei kannusta turisteja ostamaan katumyyjiltä tai antamaan rahaa suoraan lapsille. Sillä tavoin lapset pysyvät poissa koulusta ja oppivat kerjäämään. Turisteja kehotetaan suurissa opastauluissa ojentamaan rahan tai karkin sijaan hammasharjat lapsille.

Mieluummin hammasharja kuin rahaa

Vielä 20 vuotta sitten pieneen vuoristokylään saapui vain satunnaisia seikkailijoita. Vähitellen kauniin kylän maine on levinnyt, palvelut ovat kehittyneet ja tuoneet lisää matkailijoita. Viime vuosien kiihkeästä rakentamisesta huolimatta Sapa on säilyttänyt idyllinsä.

Riisiterassit

Tässä paikassa on jäljellä vielä jotain villiä. Lähdimme seuraavana päivänä tutustumaan paikalliseen elämään kaupungin ulkopuolelle. Saimme hotellin avustuksella oppaaksi nuoren tytön. Päivän aikana hän kertoi olevansa 21 vuotias ja kahden lapsen äiti. Englannintaitonsa hän oli oppinut käytännössä turisteja opastamalla.

Hänen ihonsa oli terve ja tumma, hänen hiuksensa olivat tummankiiltävät ja letitetyt ja hänen lyhyttä villatunikaa kantava pienikokoinen kehonsa päättäväinen ja itsevarma. Vaikka oli lämmin kevätpäivä, hänen päällään oli paksu tiiviistä kankaasta tehty tumma puku ja pohkeensa olivat kirkkaanväristen nauhojen villalegginssien peittämät. Kaiken kruunasi aurinkoa suojaavaa auringonvarjo. Hän oli ihanan huumorintajuinen ja todella aito ihminen.

Sapan ihana opas

Oppaamme oli todellakin Vietnamista, mutta hän ei koskaan kutsu itseään vietnamilaiseksi. Hän kuului  h’mong-heimoon, – pieneen, ylpeään, eristäytyneeseen etniseen alkuperäiskansaan, joka asusti Vietnamin, Thaimaan ja Kiinan korkeitten vuorten huipulla. Heimot eivät ole koskaan kuuluneet mihinkään valtioon, jonka rajojen sisäpuolella he asuvat. He ovat edelleenkin yhä  hämmästyttävän itsenäisiä: paimentolaisia, tarinankertojia, synnynnäisiä toisinajattelijoita.

Kaksi tarinankertojaa perinnehuivit päässä

 

Nykyään muutaman vuoden koulu on kuitenkin heidänkin lapsilleen jo pakollinen, joten tietynlaista aloillaan olemista alkaa jo näkyä.

Heidän kulttuurinsa tarjoaa kuitenkin harvinaisen, katoamassa olevan ikkunan ihmisten ”muinaiseen” elämään. Pontevan ja englantia puhuvan oppaamme johdolla kävelimme tuon päivän pieniä metsäpolkuja pitkin ja näimme upeita vuoristomaisemia, heidän kyliään ja tapaansa elää.

Omanlaisia polkuja

Vuoristopuroja ylittäessämme tiesimme tehneemme oikein ottamalla oppaan mukaamme. Näitä polkuja emme olisi  omatoimisesti löytäneet.

Matkan varrella näimme hyvin perinteisiä ja vaatimattomia asumuksia.

Perinteisiä asumuksia ja lapsoset leikkivät

Maanviljelijöitä työssään

…ja maaseudun muitakin asukkeja.

Paikalliset asuvat tiettömien teiden takana.

Tiettömät taipaleet Sapan vuoristossa

Usein paikalliset kävelevät pitkiäkin matkoja avojaloin vuoripolkuja. Painavaa lastia kantaen.


Korkealla vuoren rinteeltä avautui upeat näkymät riisiterasseille. Täällä hyödynnetään niukkaa maa-alaa porrastamalla viljelykset terassimaisesti pitkin vuoristonrinnettä. Maisemat olivat hengästyttävän hienot.

Riisiterassit Sapassa

Maisemat syvenevät sitä mukaan kun vihreys pääsee valloilleen.

Sapan vihreys (kuva Sapan kaupungin matkailusivuilta).

Päivän vaellus tuntui jo jaloissa. Auringon kylpy tuntuu kehossa raukeutena. Sapa – vuorten kuningatar, teit meihin todella syvän vaikutuksen. Tulee mieleen Nietzsche kirjoitus: ”onneen, kuinka vähän onnea onkaan kylliksi onnea! Aivan vähäisin, tarkalleen ottaen hillityin asia, kevein asia, sisiliskon ravistelu, henkäisy, hipaisu, katsahdus – pienistä muodostuu paras onni.”

Kiitolliset matkaajat

Valvova silmä Danangissa

0

Meillä ihmisillä on tarve uskoa johonkin yläpuolella olevaan johdatukseen. Matkamme varrella olemme nähneet hyvin monenlaista ja erilaista tapaa hakea tuota yhteyttä itseään suurempaan voimaan.

Törmäsimme erääseen mielenkiintoiseen ja perin erikoiseen uskontoon Danangissa. Ensin hieman taustoitusta kaupungista.

Ajoimme paikallisbussilla Hoi Anista vajaan tunnin ja tulimme Danangiin. Tämä vauras kaupunki sijaitsee Etelä-Kiinan meren rannalla. Se on Hoi Ania huomattavasti suurempi (Vietnamin neljänneksi suurin kaupunki), kiihkeä liikkeisempi (siellä sijaitsee kansainvälinen lentoasema ja iso satama) ja katukuvaltaan karumpi.

Danangissa rakennetaan tällä hetkellä todella paljon. Eikä ihme, sillä kaupunki tunnetaan ennenkaikkea My Khen rannasta, joka on ovat lomailijoiden ja auringonpalvojien suosiossa. Danangin hiekkarannat ovat pitkät, niitä riittää yli 60 km. Vaikka Danangin rannat ovat leveitä ja houkuttelevia, saattavat aallot nousta korkeiksi.

Danangin rannat

Minulle liian pelottavan korkeaksi. Naapurikaupungissa Hoi Anin rannoilla on huomattavasti maltillisempi merenkäynti.

Pitkä ranta tunnetaan myös nimellä China Beach, jonne Yhdysvaltain ensimmäiset Vietnamin sotaan lähetetyt joukot rantautuivat 1965.

Kiertelimme kaupunkia, mutta kuumuus ja kaupungin kiihkeä liikenne sai meidät etsimään itsellemme lepopaikkaa. Päädyimme erään temppelin pieneen, mutta houkuttelevan rauhalliseen puutarhaan.

Temppelin puutarhaa Danangissa

Uteliaisuudesta kurkistimme temppelin sisälle…

Caodaismi

Vietnam on poliittisen historiansa vuoksi ollut varsin ateistinen. Vietnamissa ei ole virallista uskontoa. Jos vietnamilaiset ovat uskontonsa valinneet, he ovat joko buddhalaisia tai katolilaisia.

Vietnamissa on kuitenkin oma uskonnollinen liike nimeltään Cao Đài (suomeksi ”korkea puhujalava”). Se perustettiin Vietnamissa vuonna 1926. Caodaismin harjoittajia on lähinnä Vietnamissa, muualla maailmassa uskonto on jäänyt varsin pieneksi. Uskonnon koti- ja pääpaikka on Tây Ninhin kaupungissa, josta uskontoa hallitaan hyvin organisoidusti ja hierarkisesti.

Caodaismilla on myös sivutemppeitä eri puolilla Vietnamia.  Kuten tämä Danangissa sijaitseva temppeli, jossa kävimme piipahtamassa. Kaikki uusi ja erikoinen on mielenkiintoista!

Rakennuksena temppeli oli perinteinen, jopa askeettinen.

Caodaismin temppeli Danangissa

Tutkimme hieman uskonnon taustoja. Ilmeni, että keskeistä Caodaimismi opissa on synkretismi; kaikkien uskontojen katsotaan olevan pohjimmiltaan yhtä. Uskontojen välinen vuorovaikutus on Caodaismin perusta ja se ammentaa filosofiansa ja käytäntönsä hyvin vahvasti kolmen uskonnon – buddhalaisuuden, taolaisuuden ja konfutselaisuuden perusteista. Tämän lisäksi käytäntöihin sekoittuu myös perinteisiä vietnamilaisia henkiuskomuksia.

Hätkähdyttävyksityiskohtana temppelissä on ”alttarina” toimiva Jumalan silmä.

Jumalan valvova silmä

Liike on spiritualistinen. Se käynnistyi, kun liikkeen johtohahmojen sanottiin saaneen spiritistisen yhteyden Jumalaan, kunnia-arvoiseen Cao Đài’n. Silmä valvoo maailmankaikkeutta. Uskonto perustuu ajatukselle, että ylin jumala ja muut henkiolennot pystyvät kommunikoimaan suoraan ihmiskunnan kanssa jumalan valitsemien meedioiden kautta. Caodaismi uskontona perustuu siis meedioihin, jotka välittävät viestejä tuonpuoleisessa asuvilta hengiltä. Uskonnon Pyhää Kirjaa, ”Jumalallisten Viestien Kokoelmaa” voidaan verrata Raamattuun, ja se onkin koottu juuri Cao Dai -jumalan ja ylimpien henkiolentojen välittämistä viesteistä.

Caodaimismi-liikkeen parissa suositaan vahvasti kasvissyöntiä ja seuraajien tuleekin noudattaa kasvisruokavaliota joka kuukausi vähintään 10 päivää. Lisäksi rukoushetki täytyy pitää ainakin kerran päivässä (klo 6, 12, 18 ja/tai klo 0). Vierailijat saavat seurata halutessaan rukoushetkiä. Yleensä sivutemppeleissä on paikalla vain muutama kymmenen, sen sijaan päätemppelissä satoja kannattajia, mutta festivaalien aikoina useita tuhansia.
Sääntöihin myös kuuluu täysi raittius. Humaltuminen eri keinoin on siis kiellettyä. Kunnianosoituksista, rikkauksista ja ylellisyydestä kehotetaan irtaantumaan. Caodailaiset palvovat sekä Jumalaa että esi-isiään ja kunnioittavat ns. esihenkejä syvästi. Eri uskontojen hahmoja saatetaan palvoa ja niitä pidetään pyhinä.

Eri uskonnoista on monia pyhiä ihmisiä. Tässäkin, ja monet niistä ovat historiassa vaikuttaneita, kuten Buddha, Guan Yin, Jeesus, Muhammed, Sun Yat-Sen, Julius Caesarin, sekä kirjailija ja runoilija Victor Hugon ja monia muita.

Tây Ninhin kaupungista löytyy suuri päätemppelin lisäksi myös liikkeen ylläpitämä sairaala, jossa hoito perustuu perinteisiin kasviperäisiin lääkkeisiin. Hoidot houkuttelevat ihmisiä eri puolilta Vietnamia.

 

Uskontoja löytyy. Moninaisia ja monisävyisiä. Näitäkin uskontoja, jotka pyrkivät rajoja ylittävään henkisyyteen. Antakaamme erilaisten kukkien kukkia ja eri uskonsa tarvitsevien löytää oma harmonian paikkansa.

Vaihtoehtona on, että ihminen kulkee vapaana rakkauden tietä pitkin. Kohti vapautta. Me jatkamme matkaamme Danangin upeaa lohikäärmesiltaa pitkin.

Danangin nähtävyys – lohikäärmesilta

Eikö sinua pelota? – ajan kysymys

0

Minulta on usein kysytty irtisanoutumiseni jälkeen ja uuden elämänmuutoksen myötä: Miten saat aikasi kulumaan? Eikö sinua pelota, että aika käy pitkäksi?

Aikaa on usein filosofiassa verrattu hienoon kultajauheeseen, jonka annamme valua sormien lomasta, emmekä edes huomaa sitä. Vanha sanonta kuuluu: ”Harkiten käytettynä ajasta tulee sukkula, jonka pujottelemme päivin lankojen lomitse kutoaksemme elämämme kankaan.” Aika on siten kallisarvoisin omaisuutemme.

Olen nyt – mielestäni kuitenkaan tekemättä vääryyttä kenellekkään – epäröimättä puhdistanut pöytäni kaikesta minulle henkilökohtaisesti tarpeettomasta. Ja pariskuntana yhdistäneet siivousvoimamme yhteen – ja raivanneet elämästämme kaikkea turhaa ja harhaa. Miksi enää omistautuisimme tässä iässä lukemattomille ulkoapäin tuleville vaatimuksille? Kuten Seneca sanoo: ”ei ole kyse siitä, että meillä olisi niukalti aikaa, vaan siitä, että haaskaamme sitä niin paljon.”

En halveksi työntekoa. Päinvastoin. Olen tehnyt sitä kovasti koko ikäni. Sen tähden saatoin myös irtisanoutua työstäni tyytyväisin mielin. Professorin työ on moninaista ja laaja-alaista. Arvostan tekemääni työtä edelleen. Arvostan toisten tekemää työtä. Vastausten löytämiseen kaikkiin avoinna oleviin tieteellisiin kysymyksiin ei kuitenkaan yhden ihmisen työura riitä, joten juuri nyt on hyvä aika tehdä jo jotain muuta.

Nyt on aika ja mahdollisuus luoda, rakentaa taas uudenlaista – ja toimittaa meidän tähän ikään kuuluvia ja – näköisiä asioita. Jotka toiselle voi olla aivan joutavia ja turhia. Tärkeintä ei olekaan se, mikä on yhteiskunnan tai toisen näkökulmasta tärkeää tai merkittävää, vaan mitä se on itselle ja mitä se elämällemme merkitsee. Aloitimme itse uuden luomisen matkustamalla. Lyhyempiä ja pidempiä jaksoja. Mielenkiintoista nähdä mitä elämällä on vielä meille kerrottavanaan.

Kultainen aika

Aika. Elämä on lyhyt. Tai ainakin mitattavissa. Tässä iässä varmuudella vähemmän edessä kuin takana. Jos jatkuvasti lykkäämme olennaiset, itsellemme tärkeät asiat tuonnemmaksi ja annamme yhteiskunnan monenkirjavien vaatimusten johtaa meitä ansaan, olemme aina häviöllä! Jäljellä olevat elinvuotemme ja -hetkemme ovat kuin kallisarvoinen aine, joka murenee helposti ja kuluu tahtomattaankin. Suunnattomasta arvostaan huolimatta aika ei osaa varjella itseään: se harhautuu helposti houkutuksille tai lähtee toisten talutettavasti.

Kultainen aika. Vaikka se vaikuttaakin näennäisen toimettomalta, juuri sen ansiosta voimme pariskuntana nauttia nykyhetkestä täysin rinnoin. Aikaa pitää vaalia, ei tappaa. Koska silloin ajasta tulee lyijynraskasta, joka painaa joutilaan selkää kuin taakka. Silloin voisi kirjoittaa hautapaateensa: ”Aika, jota hän ei onnistunut tappamaan, tappoi lopulta hänet!”

Ajan virran lumoissa olo ei tarkoita sitä, että emme kestäisi odotusta, viivytyksiä tai vastoinkäymisiä. Silloinhan vastustaisimme itse elämää.

Ajantunto, jokaiselle oman maittainen

Uskon, että elämällä ajan oikein, oman näköisesti ja -mittaisesti, voimme olla rentoutuneita tai keskittyneitä, rauhallisia tai kiihkeän toimeliaita. Silloin emme tiedä mitään mielen kuivuudesta, ikävästä.

Joten vastaan kysymykseen: eikö sinua pelota, että aika käy pitkäksi? Ei pelota.

No jopas jotakin!

Meillä on ollut kolme toivomusta blogimme suhteen. Meillä ei ole haltijan taikasauvaa, mutta intoa ja tekemisen iloa senkin edestä!

Toive – rakas matkapäiväkirja

Blogin perustamisen lähtökohta oli ennenkaikkea taltioida matkanvaiheemme virtuaaliseen matkapäiväkirjaan. Toivon mukaan voimme ”oikein vanhoina” muistella matkojamme blogimme muistijälkien kautta. Muisti on siitä viheliäinen, että se määrittää asiat nopeasti ja sijoittaa ne tiettyihin lokeroihin. Unohduksen pöly laskeutuu niiden päälle ja kokemukset hautautuvat elämismaailman pohjattomuuteen.

Toive – ollaan yhteydessä

Blogimme on toiminut, kuten alun perin kaavailimmekin -hyvänä yhteydenpitovälineenä. Tähän uuteen elämänvaiheeseemme liittyen läheisemme ja ystävämme ovat voineet seurata missä päin olemme ja mitä hauskaa olemme kehitelleet. Tähän blogi on ollut oiva keino.

Blogimaailma myös yllättää iloisesti. Blogimme on löytänyt tiensä jo ”kadoksissa” oleviin ystäviin. Eräskin elämänpyörteissä kadonnut ystäväni kertoi etsineensä mielenkiintoista matkablogia – ja luettuaan blogia tajusi vähitellen, että kirjoittaja olen minä! Samoin kuulin, että minun – paljon arvostamani- entiset opettajani seuraavat blogiamme. He kertoivat olevansa blogimme faneja ja jääneet tarinoihimme ”koukkuun!” Pyhä jysäys! Meidän blogilla on faneja! Tässä vaiheessa pieni Leena sisälläni tuntee ujoutta ja hämmennystä. Ajatella, että meidän blogia oikeasti seurataan.

En ole aiemmin ajatellut blogia ja sen kantavuutta suuremmin, sillä kirjoittaminen sinänsä on ollut niin mukavaa ja iloa tuottavaa.

Uteliaisuus voitti. Kurkistin blogimme seurantatietoihin. Googleanalytiikka kertoo, että sivustoamme aikuisinamatkalla.fi on klikattu kymmeniätuhansia kertoja. Herranen aika! Suosituimmilla yksittäisillä postauksilla on ollut lähes tuhat lukijaa. Ei meillä näin paljon tuttuja ole! Pikku Leena sisälläni punastuu ja tuntee mielihyvää.

Terveiset teille ”tuntemattomat lukijamme”. Voitte lähettää kommentteja blogin kautta tai suoraan minulle leena(at) aikuisinamatkalla.fi. Mielenkiintoista kuulla samanhenkisten ihmisten ajatuksia.

Olemme toki saaneetkin jo joitakin viestejä. Moni on todennut, että internetissä on paljon matkablogeja, mutta meidän aikuisten ikäisten matkakuvaukset ovat vähemmistössä. Juuri näin. Kiitos siis rohkaisusta. Emme ole tietoisesti lähteneet markkinoimaan blogiamme. Emme ole edes ajatelleet sitä.

Olemme sanoneet – ja sanomme edelleen, että jos haluatte voitte toki antaa blogisivustomme yhteistiedot ihmisille, joiden tiedätte ilahtuvan siitä.

Emme ole siis tuotteistaneet sivustoamme. Mainostarjouksia on tullut, mutta emme -ainakaan vielä- ole tarttuneet tarjouksiin.

Toive – luova kirjoittaminen

Tämä palaute rohkaisee minua ja meitä. Sillä tämä blogi on antanut kanavan toteuttaa henkilökohtaista haavettani – kehittää itseä luovassa kirjoittamisessa. Kuten olen jo aiemmin todennut, olen professorin työssä ollessani kirjoittanut satamäärin artikkeleita ja monia oppikirjoja, mutta joutunut huomaamaan, että vuosia kestänyt tieteellisen tekstin kurinalaisuus oli hävittänyt tekstistäni värikkäitä sanoja, kuvailevia metaforia ja kurittomia verbejä. Olen näillä blogin postauksilla houkutellut niitä takaisin. Sen tähden otan blogimme kehut ja kannustukset nöyrin mielin vastaan. Kirjoittamisen oppimiseen ei liene oikotietä. Kuten kirjailija-toimittaja Leikola oivaltavasti sanoi: ”jyrsijä pitää hampaansa terävinä jyrsimällä, kirjailija pitää kynän terävänä kirjoittamalla.”

Koskettavinta saamissa kommenteissa on ollut se, että lukijat ovat kokeneet matkakuvaukset ” omikseen” ja mukaansatempaaviksi. Kuin he olisivat itse matkalla. Tämä rohkaisee minua kehittymään kirjoittamisessa. Tämän jälkeen uskallan jo ajatella uutta mahdollista toivetta ja haastetta. Kirjan kirjoittamista. Kokonaisen kirjan!

Blogimme jatkuu

Blogin tarinat jatkuvat, vaikka olemme jo kotona. Postaukset tulevat eittämättä viiveellä. Varsinkin matkan loppuvaihe oli kokemuksiltaan niin tiivis ja tapahtumarikas, ettei minulla ollut aikaa eikä edes innostusta kirjoittamiseen. Elämä oli tuoksuvana ja aistikkaana edessä. Jatkan tarinoiden kirjoittamista retrospektiivisesti. Saan nauttia matkalla olosta taas uudestaan.

Huomaan myös, että vuoden vaihteen takaisten – työstä irtisanoutuminen ja uuteen astuminen – muistikuvien mieleen palauttaminen ja uudelleen kokeminen venyttää mieltäni ja muistuttaa minua -ja meitä- siitä, miksi ryhdyimmekään tähän elämänmuutokseen. Blogi auttaa muistamaan.

Kaikille lukijoille kiitos. Pieni kirjailija sisälläni vahvistuu ja saa tuulta siipiensä alle. Mielikuvituksen virkistämiseksi laitan aikuisinamatkalle facebook sivuille jatkossa postausten lisäksi myös lyhyitä tiivistettyjä ajatuksia kuvien kera siitä, mitä olemme matkallamme oppineet. Ensimmäinen on jo siellä.

Kiitos elämälle, että saan oppia uutta.  Tässäkin aikuisuuden iässä.

Upea, upeampi, upein! – Hoi An

Tässä aikuisuuden iässä tulee hetkiä, jolloin mieluummin juoksee kuin kävelee. Jolloin tekee mieli hypellä tanssiaskeleita katukäytävällä ja nauraa syyttä suotta. Joskus vain valtaa onnentunne – aivan kuin olisin nielaissut ison palasen aamupäivän auringosta ja se alkaisi polttelemaan rinnassa. Aivan kuin se lähettäisi pieniä kipinäryöppyjä joka ikiseen soluun, sormeen ja varpaaseen.

Kaunis Hoi An. Tämä paikka on ihana! Tämä pieni, mutta eloisa kaupunki ansaitsee superlatiivin – upein kaupunki tällä matkallamme. Kaupunki on värikkyydessään ja idyllisyydessään suorastaan valloittava.

Hoi Anin kauneutta

Kaupunki, joka pitää sisäiset kipinäryöppymme täydessä hehkussa. Ei ihme, että Hoi Anin vanhakaupunki onkin julistettu Unescon maailmanperintökohteeksi.

Valon kaupunki

Tulimme tänne yöbussilla Nha Trangista. Päätös maiseman vaihdoksesta oli aivan oikea. Hoi An on kuuluisa historiallisesta arkkitehtuuriastaan. Vanhakaupunki on ilo silmälle, se on pakattu ääriään myöten täyteen kauniita, pittoreskejä rakennuksia. Hoi Anin viehätys löytyykin pikkukatujen sokkeloista. Siellä kävellessä ei voi kuin ihailla hyvin säilyneitä julkisivuja.

Hoi Anin pittoreski katukuva

…ja elävää katuelämää.

Hoi Anin kujilla kuhisee

Hoi An on ollut historiansa aikana Vietnamin kaupankäynnin keskus. Se oli merkittävä kohtaamispaikka, kun japanilaiset ja kiinalaiset kauppiaat löysivät paikallisen silkin. Nykään täällä on paljon erilaisia ja erittäin hyväntasoisia vaate ym. asustekauppoja.

Hoi An tärkein symboli on ihastuttava japanilainen silta Tran Phu Street’ n länsipäässä.

Silta iltavalaistuksessa

Hoi An on kaunis päivällä, mutta iltaisin se kukoistaa! Kaupunki on puettu tuhansiin ja taas tuhanssiin värikkäisiin lyhtyihin. Koko kaupunki on lyhtyjen ympäröimä. Valo valloittaa ja saa meidätkin kylpemään valonsäteissä.

Pimeässä Hoi An hehkuu

Valo valloittaa ja saa meidätkin kylpemään valonsäteissä.

Valitettavasti kameramme ei vanginnut valon kauneutta, valon ja veden pilkahtelevaa säteilyä. Mutta tunnelma piirtyi ikuisesti sydämeeni.

Veneellä joella

Valo oli hyvin lempeää. Ei pelkästään lyhdyt, vaan myös ihmisten joen virtaan laskemat kynttilät. Kynttilöillä ihmiset toivoivat henkilökohtaista onnea tai lähettivät niiden myötä edesmenneille ajatuksia tuonpuoleiseen.

Green Apple

Majoituimme Hoi Anissa erittäin siistiin ja toimivaan pikku hotelliin, Green Appleen. Meillä oli tarkoitus olla kaupungissa ja hotellissa pari-kolme päivää, mutta oleilumme venyi viikoksi. Hotellin henkilökunta oli sydämellisiä ja erittäin ammattitaitoisia. Suosittelemme lämpimästi paikkaa kaikille!

Green Applen ammattitaitoinen henkilökunta. Ja minä

Vehreää riisipeltoa

Hoi An antoi myös hyvät mahdollisuudet tutustua paikalliseen elämään. Saimme hotellista lainaan polkupyörät. Niillä huristelimme riisipeltojen lomitse.

Polkupyörällä riisipeltojen lomitse

Näimme upeasti hoidettuja kasvitarhoja.

Kasvitarhoja

Ja upeita lootuksenkukkia. Lampia, joissa kukat hehkuivat eri väreinä. Lootuksenkukat ovat pyhiä seremoniakukkia tässä kulttuurissa.

Lampi täynnä pyhää kukkaloistoa

Kesytimme matkalla myös vesipuhvelin!

Rantaa

Hoi Anissa on hieno hiekkaranta. Mainingit ovat melko kovat, mutta toki siellä uida voi.

Hoi Anin rantamaisemaa

Paikallisten kalastajien perinteiset pyöreät veneet olivat erikoisia. Ja vaatii todella taitoa, että saa veneen maingeissa ulapalle.

Hoi Anin perinteiset kalastusveneet

Nautimme suuresti näistä haihtuvista hetkistä, levähdystauoista elämän tohinan keskellä. Teimme, kuten täällä sanonta kuuluu: Pidä huoli minuuteista, tunnit pitävät huolen itsestään! ”

Ps. Kaakkois-Aasian matka on ollut runsas, moninainen ja vaiherikas. Olemme nähneet ja kokeneet uskomattoman paljon milenkiintoista ja kaunista. Olemme nyt palanneet kotiin ja sulattelemme näkemäämme. Blogin postaukset tulevat eittämättä viiveellä. Varsinkin matkan loppuvaihe oli kokemuksiltaan niin tiivis ja tapahtumarikas, ettei minulla ollut aikaa eikä edes innostusta kirjoittamiseen. Elämä oli niin tuoksuvana ja aistikkaana edessä ja käden ulottuvilla. Mutta nyt jatkan postausten kirjoittamista retrospektiivisesti. Saan nauttia matkalla olosta taas uudestaan. Ja saamme muistot kirjoitettua ylös tähän matkapäiväkirjaamme.

Sää Oulussa

Oulu, FI
pieni sade
12 ° C
12 °
12 °
81%
5.7kmh
48%
to
17 °
pe
19 °
la
19 °
su
17 °
ma
21 °
error: Content is protected !!