20 C
Oulu, Finland
lauantai, 19.08.2017, 19:50

Alausin paholaisen nenä – paluu Andeille!

Suurmiesten elämästä kirjoitetut unelmat näyttäytyvät jälkipolville monumenttaalisina. Kuten Kolumbus lähti etsimään Intiaa ja löysi Amerikan. Tai Vasco da Gama oli ensimmäinen, joka purjehti Euroopasta Afrikan ympäri Intiaan. Meillä jokaisella on oma romanttinen manner, joka kutsuu meitä. Joko konkreettisesti tai symbolisesti. Matkamme sinne ei jää suurmiesten tavoin historiankirjoihin, mutta tärkeintähän meidän tavallisten ihmisten elämässä onkin, että se antaa meille sen mitä kaipaamme: tilaa uskoa unelmiimme.

Rakas matkapäiväkirjamme!

Meille ensimmäinen yhteinen matkamme Etelä-Amerikkaan vuosi sitten oli käänteentekevä – ja tämän matkamme aikana kylvettiin siemen yhteiselle elämänmuutokselle. Olemme kirjoittaneet matkamme käänteistä jo muutaman postauksen tähän virtuaaliseen matkapäiväkirjaamme, mutta keskeytimme matkamuistojen tallentamisen Kaakkois-Aasian matkamme alkaessa. Ja ennen kuin mahdollisesti uusi matkamme jälleen syksyllä alkaa – ajattelin jatkaa Etelä-Amerikan matkamme muistelua. Kuvailin viimeisissä postauksissa Ecuadorin Banosta – casa de Arbolin upeita maisemia (http://aikuisinamatkalla.fi/2017/01/03/mama-tungurahua-casa-de-arbol/)  sekä Riobamban alkuperäisväestön juhlaa (http://aikuisinamatkalla.fi/2017/01/05/riobamba-alkuperaisvaeston-juhlaa/) ja Cimboratzon vuorelle kiipeämistä. http://aikuisinamatkalla.fi/2017/01/07/chimborazo-ikiaikaista-viisautta/

Hieman taustaa

Taustoituksena teille, jotka ette ole aiemmin blogiamme lukeneet, kertaan, että teimme reilun kolme kuukautta kestävän omatoimimatkan Etelä-Amerikkaan 2015 -2016. Tutustuimme Andien huikeisiin maisemiin neljän eri valtion (Ecuadorin, Kolumbian, Perun ja Bolivian) maankamaralla. Kiersimme rinkka selässä erilaisia maastoja ja maisemia. Näimme Andien vuorien lisäksi Amazonin sademetsää, aurinkoisia rantoja, kelluvia saaria, alkuperäiskansojen markkinoita, siirtomaakaupunkeja ja inkojen pyhiä paikkoja. Elimme paikallista arkea, näimme ikivanhoja Andien kulttuuriperinteitä ja osallistuimme heidän juhlapyhiinsä.

Lensimme ensin Ecuadoriin ja sen pääkaupunki Quitoon. Olimme varanneet hotellin neljäksi päiväksi, ja sen jälkeen aloimme käsikirjoittaa matkatarinaamme pala palalta. Timo, joka oli omatoimimatkaillut ennenkin hyvin paljon, suunnitteli ja ohjasi ensisijaisesti matkamme käsikirjoitusta. Yhdessä kuitenkin matkaa hioimme ja sen toteutimme. Siitä tulikin hyvin vahva luku meidän parisuhdetarinaan.

Olimme siis reilun kolme kuukautta keskellä runsautta: maisemia, kulttuuria ja erilaista elämäntapaa. Uutta näkökulmaa toi käytännön orientoituminen maan ja maanosan olosuhteisiin: säähän, aikaeroon, kulttuuriin, uskontoon, kieleen, valuuttaan ja ohueen ilmanalaan. Lämpöön totuimme mielellämme, oli jälleen kerran mukavaa ettei ollutkaan enää pimeyttä ja kylmyyttä, että se on takanapäin: kaikki kylpi kihisevässä valossa. Päiväntasaajalla sijaitsevan Ecuadorin sää oli kaiken kaikkiaan miellyttävä ja aurinkoinen.

Jätämme nyt muistelmissamme siis Riobamban, jossa alkuperäiskansojen karnevaalit jatkuvat. Huumaava musiikki hurmasi meidät, kun sadoittain alkuperäiskansan edustajia tanssi kaupungin kaduilla ohitsemme. Miten mahtava näky ja mikä tunnelma! Jätämme taaksemme myös Chimborazolle vaelluksen, joka oli tässä aikuisuuden iässä fyysisesti raskas. Vuori on ikiaikainen, vanha ja mahtava. Se on myös itselle henkisesti paljastava. Andien kansan uskomusten mukaan tulivuorelle vaellus on aina pyhiinvaellus, näkyjen etsintämatka. Se on siten enemmän kuin fyysinen matka. Uskomuksen mukaan vaellus käsittää sydämemme ja sielumme: aistimme, asenteemme ja luovuutemme. Pelkällä hiotulla fyysisyydellä siitä tulee raskas suoritus, pelkällä älyllisyydellä emme jaksa yllättää itseämme.

Elämänmuutoksen siemen alkoi itää ja vahvistua. Etelä- Amerikan matka oli kokonaisuutena tarpeeksi vaihteleva ja erilainen, että se haastoi entiset selitykset elämästämme ja tavasta elää sitä. Jatkan siis tarinaamme eteenpäin…

 

Matka jatkuu -Alausin pahoilaisen nenä

Jatkoimme bussilla matkaa Riobambasta Alausíin. Se on pieni kaupunki Chimborazo maakunnassa, Andien ylängöllä Ecuadorissa. Alausi on uskomattoman hienojen rotkomaisemien tyyssija.

Alausíssa on kuuluisa El Tren- junaosuudestaan. Alausissa sijaitsee päätepysäkki Ecuadorin tunnetuimmalle junareitille, jota nykyään ajetaan lähes yksinomaan matkailunähtävyyden vuoksi. Tämä Alausissa kunnostettu rataosuus on historiallisesti merkittävä; se on osa entisen Quito-Guayaquil rautatietä. Sen erikoisuuksia on yli 2,5 kilometrin korkeuserot. Rataa voi kehua uskomattomaksi insinöörityöksi! Junaradan rakentaminen Andien jyrkille vuorenseinämille ei olisi tänä päivänäkään helppo urakka, saatikka 1800 luvun loppupuolen työvälineillä ja tietotaidolla.

Alausin juna – paikallinen ylpeys

Ostimme junaliput – ja kaksi tuntinen junamatka jyrkälle vuorenrinteelle saattoi alkaa. Juna on entisöity vanhanmalliseksi; puupenkit – ja kitisevät junaraiteet nostattivat tunnelmaa. Vasemman puoleisesta ikkunasta näkee vain suoraan ylöspäin kohoavaa vuorenrinnettä. Tuntuu, että junavaunun heilahtaessa vaunun ulkoseinä hipoo kiveystä. Oikealla puolella näkymä on häkellyttävä. Rotkomaiseman jylhyys avautuu suoraan eteen ja alaspäin on suora pudotus. Junaraiteessa on hyvin vähän suoria kohtia, mutkat seuraa toisiaan. Välillä menemme ylös ja välillä alas. Olo on kuin Linnanmäen huvilaitteessa, mutta tämä on todellista junamatkaa. Todellista paikallishistoriaa. Junarata on toiminut ainoana linkkinä paikallisille asukkaille.

Rotkoja rotkoja

Junaraiteen valmistuttua 1800 luvulta 2000 luvun alkuun oli yleistä, että ihmiset matkustivat reitin junan katolla. Se oli mahdollista vielä vuoteen 2006 asti. Vaaratilanteiden ja useiden kuolemantapausten vuoksi tämä extreme on nyt kielletty. Junan katolle en itse kaipaa, sillä maisemat ja autenttiset junan kolinat ja heilahdukset matkan varrella riittävät minulle. Olen vakuuttunut insinööritaidon hienoudesta, tästä Ecuadorin ylpeydestä rakentaa juna mahdottomalta tuntuvaan paikkaan. Suoraan vuorenrinteelle.

Juuri Alausin osuudessa ohitetaan Devil’s Nose/ Nariz del Diablo) eli paholaisen nenäksi kutsuttu kohta. Se on vuoren seinämästä nenänmallinen erottuva iso kivikohouma, jolle paikalliset ovat antaneet maagisia voimia. Senhän me olemme jo aiemmissa postauksissa todenneet, ettei Andien vuoria kannata ihmisen suututtaa. Taru paholaisen nenän voimasta on varmaankin saanut vahvistusta siitä, että rataosuudesta tuli aikanaan Jamaikalta tuotujen orjien ja paikallisten vankien hauta epäonnistuneiden dynamiittiräjähdysten vuoksi. Istuessani junavaunussa rotkomaisemien vilahtaessa ohitseni oli aivan selvää, ettei tätä rataosuutta ole tehty ilman verta ja hikeä.

San Pedro suojelee

Alausi muodostuu oikeastaan yhdestä kadusta, jonka ympärille on asettuneet kaupat, hotellit ja tarvittavat palvelut. Kaikkea tätä kylän touhua suojelee kylän lähellä olevan kukkulan päällä seisova Saint Peterin pyhimyksen patsas (Monumento San Pedro).

Pyhimys suojelee

Sen juurelta katsoessa tuntuu, että koko kuhiseva kylä on sylissämme. Alausiin arkkitehtuuri tunnetaan ja tunnustetaan, sillä suurin osa sen taloista on yli sata vuotta vanhoja.

Alausin kaunis keskustanäkymä

Täältä löytyy myös erittäin vireä paikallinen elintarviketori, josta löytyy kaikki tarpeellinen. Miten olisi härän tuoreet aivot?

Tarjolla tuotetta härän aivoa

Vietämme loppiaisen vuonna 2016 Alausissa. Se on karnevaalien aikaa. Täällä on nyt lasten juhlat. Silmiemme editse tanssii näyttävästi pukeutuneiden eri-ikäisten lasten paraatit.Ulkona on lämmin auringonpaiste ja joulutontut ja Petteri Punakuonot tanssivat ohitsemme. Täällä jouluhuuma näkyy ja voi hyvin.

Karnevaalien taikaa

Alausin mielenkiinto piilee arkisissa asioissa. Paikka tarjoaa myös yhteisöllisyyden hipaisun, sillä on matkalaiselle puhdistava merkitys. Se on pysähtymistä elämän pienten ihmeellisyyksien äärelle.

Seuraavana kerromme Cuencasta. Kaupungista, joka vei sydämemme.

Voimaspiraali – melonnan syvintä olemusta etsimässä

Olen erityisen iloinen uudesta taidosta, jonka olen oppinut vasta aikuisella iällä. Olen siitä jopa hieman ylpeä, sillä olen sen myötä joutunut kohtaamaan ja ylittämään itsessäni piilenneitä pelkoja. Uuden harrastuksen nimi on melonta, yksikkökajakilla.

Harrastus on täynnä sinisten vesien aistikkuutta, aaltojen keinuvuutta ja isojen järvenselkien avaruutta. Se on minulle myös veden varaan joutumisen pelkoa. Itseni likoon laittamista. Isojen selkien ylityksiä. Suuria nieleviä aaltoja. Olen omin silmin nähnyt ja kokenut, miten järven peilityyni pinta muuntuu tuulten osuessa kohdalle nopeasti kuohuvaksi aallokoksi.

Melonnassa on mielenkiintoista – ja erittäin tärkeä oppia kysyä itseltään: mikä on oikeaa ja mikä kuviteltua vaaraa?

Aluksi oli vain suuri pelko ja pieni nautinto

Aloittaessani Timon kannustuksella opettelemaan melomista, olin aluksi epäröivä. Voiko enää aikuisessa iässä oppia uutta taitoa? Uskaltaudunko tuohon pieneen ja kiikkerään vesikulkuneuvoon.

Mietin mitä uutta haluan tällä uudella kokemuksella toivottaa tervetulleeksi. Mitä pelkoja, vanhoja tunnetaakkoja onnistuisin jättämään aalloille?  Mistä olen valmis luopumaan, jotta saan uutta tilalle?

Kuten sanoin, ensimmäiset kerrat kajakissa istuessani, ei oikeastaan voi puhua melonnasta. Vaikka siirryinkin kaksilapaisella melalla eteenpäin oikeaoppisesti kasvot menosuuntaan. Kyse oli lähinnä eteenpäinmenosta.

Melonta vaatii tasapainoa. Hain sitä aluksi pelon jäykkyydestä. Veden uhka sai minut puristimaan melaa kaikin voimin. Kuin se olisi minun ainoa turvani tässä maailmassa. Seurauksena oli tietenkin erittäin kipeytynyt kroppa ja vesirakkuloita täynnä olevat kämmenet.

Mutta. Jostakin oli aloitettava. En hakenutkaan tyylipisteitä. Seuraavilla kerroilla jo uskalsin meloa – ja ajatella: voisinko edes aluksi kurkistaa kajakin reunan yli? Voisinko edes vähän  enemmän itse keikuttaa kajakkia? Entä pyöräyttää se kokonaan ympäri? Hymyilen pelolleni rohkaisevasti. Miksi pelätä, kun voin nähdä ja kokea tämän kaiken. Antaa tuulen ottaa kaiken turhan pelon pois, mitä en enää tarvitse.

Kaikki meni hyvin. Kunnes tuli ensimmäinen kovaa ajava moottorivene vastaan. Veneestä lähtevät aallot tuntuivan veden rajassa istuessa yllättävän suurilta. Aallot lähestyivät vauhdilla minua ja kajakkia. Timo huuteli rauhoittavasti. Käännä kajakin keula aaltoja vastaan.

On vain siis luotettava itseensä ja kajakkiin. Suljen silmäni, kuuntelen hengitystäni: sisään, ulos, sisään, ulos… Rauhoitun. Päätän rohkaistua, annan kajakin keikkua. En vastusta. Keikun mukana. Kurkistan veden nielevää syvyyttä varovasti: vesipisarat lentää päälleni, vesi on aivan minussa. Ihan lähellä. Mihin mieleni kiiruhtaa? Ei mitään hätää. Pelko. Mieleni luoma illuusio seuraavasta hetkestä. Miksi kuvittelisin muuta kuin se on? Kajakki keikkuu aallolla. Tunnen jo hauraan riemun nipistyksen vatsassa. Istun ja odotan. Kajakki tekee työtä puolestani. Alan luottaa siihen. Ja itseeni. Kajakki tärähtelee, tunnen sen ja kehoni seuraa liikkeitä. Vesi lainaa voimaansa, jotta minä voin löytää omani. Olen löytänyt tuntuman voimaspiraaliin.

Melonnan riemua ja kauhua

Nyt jo suuri nautinto ja pieni pelko

Nykyään uskallan meloessani jo katsella maisemia. Etääntyä hetkeksi itse melonnan teknisyydestä ja nauttia. Vedenpinta on kuin silkkiä ja etäällä se yhtyy taivaanrantaan. Horisontti on maisemista kaunein, sanoo runoilija.

Pelko on voitettava, jotta voin nähdä tämän kaiken. Melonta on hyväilyä kaikille aisteille. Silmät lepäävät järvisuomen uskomattoman kauniissa maisemassa.

Tänä kesänä säät eivät ole sallineet pitempiä kajakkireissuja, sillä en ole edelleenkään valmis koviin aallokkoihin. Ehkä en ole koskaan. Ääni sisälläni kuiskaa: vahvistu rauhassa. Älä sanoita ennalta, anna taidon syntyä itsestään. Et voi tietää kuinka hyvä on taitosi, jos päätät jo ennen kuin annat sen kehittyä vapaasti. Ole miettimättä etukäteen miten sen pitäisi olla. Voin olla rauhassa tässä lajissa noviisi vaikka loppuelämäni.

Melontareissu

Viime kesänä teimme viiden päivän melontareissun Saimaalla. Yövyimme teltassa saarissa ja nautimme Saimaan ympäröivästä luonnosta.

Teltalla saarten kätköissä

Saimaan suuruus yllättää. Sen kauneus yllättää. Se pursuaa suomalaisen järvimaiseman vahvaa ja herkkää estetiikkaa. Ihailen, kuinka rauhoittavasti vesi soljuu kajakin alla. Ja tuossa vesi tekee pienen pyörteen, kivimaljan. Karikkoa siis lähellä. Varottava. Veden alla on vaaransa. Oikeat vaarat. Melojan on syytä toimia yhdessä luonnon kanssa. Ei sitä vastaan.

Kivet

On upea tunne, kun onnistun hetkittäin muuntamaan käteni melan jatkeeksi. Olen yhtä melan ja kajakin kanssa. Voimaspiraalin tunto. Se tunne on kaikkinielevä, hyvin voimakas. Samaan aikaan ympärillä koskematon hiljaisuus. Luonto on aivan sylissäni. Kajakilla pääsemme lähelle saarten poukamia. Katso, tuolla on kalasääsken pesä. Näetkö, eteemme lipuu joutsenperhe. Pääsemme tutkimaan kallion muotoja ja silmämme näkee kaikkialla saimaan norppia. Lähemmäksi päästyämme toteamme sen olleen vain harhaa. Saimaan kivikot osaavat hämätä, ja antavat näin luontokappaleilleen suojaa.

Luomakunta jatkaa touhujaan. Se ei pysähdy ja seuraa melontaamme. Niin on luonnon laki.

Aurinko paahtaa lähes koko retkemme ajan kirkkaalta taivaalta. Kuuma. Yritän muistaa juoda säännöllisin välein.

Timo huutelee perääni melonnan nyrkkisäännön: Älä yritä hätistellä paarmoja pois. Sillä nopealla liikkeellä saat helposti kajakin kaatumaan. Hyvä neuvo, olin jo kaataa kajakkini paarman kanssa taistellessa. Ota rauhallisesti!

Neljä yötä ja viisi päivää melomista pehmittää minut. Unta ei tarvitse odotella ja retkiruoka maistuu gourmeelle.

Illan hämärtyessä

Kysyn keholtani

Meloessa tulee kantaa itsensä. Melonta vaatii ryhtiä. Pysy aistit auki ja avoinna. Ole valmis toimimaan. Vain sisäinen kutsu eteenpäin päättää vauhdin.

Melonnassa on tärkeää oikea rytmistys. Oikea rauhallinen hengitys. Kajakissa ollessa tunnistaa oman kehon pienenkin epäsoinnin. Kajakki alkaa keikkua, jos istun tai hengitän epävireisesti. Jos lysähdän, melonta tulee todella raskaaksi. Kehoni kysyy, oletko kuulolla?

Pitemmällä melonnalla huomaa erityisen hyvin sen, että melojan käsien otteen tulee olla samalla hento ja voimakas. Muuten saa hyvin nopeasti rakkulat käsiinsä.

Kysyn itseltäni

Melonta on hyvin meditatiivista. Intensiivistä. Meloessa veden välkehtivää vettä tai veden pinnalla leikkiviä sadepisaroita katsellessa tulee vääjämättä mieleen vanha sanonta: ”Etsi peilityyni lähteesi, katso syvälle lähteen silmään, sen kuvastimeen. Se kertoo kaiken, vastaa kun kysyt. On aika nähdä ja muistaa.”

Olen alkanut uskomaan, että ihmisen on synnyttävä tämän hetkisen elämänsä aikana monta kertaa. Ajattelemme tässä iässä eri tavalla kuin lapsena tai nuorena. Se merkitsee hyppyä uuteen. Ainoana turvana usko siihen, että elämä kantaa. Kuten esimerkiksi uusi harrastus koettelee uskoa itseensä, mutta vahvistuu vähitellen. Kyllä, vielä tässäkin iässä kykenee ja voi.

Järvi on täynnä pisaroita, veden matka on aina kesken.

Vetelehtimisen autuus – Suomen kesän ytimessä

Suven ihanuutta

Vihreä, vehreä, viheröivä. Suomen kesä. Kesän vihreys, ihmiskunnan alkukodin lattiat ja seinät sinisen taivaskaton alla. Auringon valon siivilöityessä koivun oksien lomitse iholleni, tunnen oloni onnelliseksi. Lojun pihakeinussa kirja kädessä. Haavanlehtien havina tuudittaa kevyeen päiväuneen. Ote herpaantuu ja kirja valahtaa syliin. Vahvojen ja tuuheiden kuusien oksien humina irrottaa mielen kokonaan ajasta ja paikasta. Lehtivihreän värinen koti. Sen suojissa tuntee olevansa turvassa. Kuin salaa ohitseni, uni lukee minua.

Olen kirjoittanut kohta 100 postausta matkoiltamme. Olen kuvaillut niissä eri maiden maisemia ja luonnon kauneutta. Nyt tunnen vahvasti, että on aika antaa palstatilaa sille sydäntä lähellä olevalle – omalle kotimaalle ja sen uskomattoman kauniille luonnolle. Sillä iän myötä kasvava henkilökohtainen näkemys on, että Suomen suvi, olkoon se sateinen tai aurinkoinen – sitä ei voita mikään. Tai no, sateiden jatkuessa alkaa mielipide välillä huojua.

Kesän herkkyys

Jotain erityistä

Kesämökin rantaviiva kauas järven horisonttiin tuntuu omalle, sydämen valitulle. Aurinko kelluttaa ongen kohoa sinessä. Puhtaus, vehreys ja hiljaisuus. Uskomattoman hienoja arvoja maailman melskeen ja melun jälkeen.

Luonnon vihreys on täynnä elämää. Se on vain osattava aistia. Tuntea metsän kohiseva veri, nähdä kivien kätketty voima ja kuulla kaislojen kuiske. Maailmalla matkaaminen on terästänyt aisteja: Suomen luonnossa on jotain ainutlaatuista ja erityistä.

Puhtaus, vehreys, hiljaisuus. Hienoja suomalaisia arvoja

Suhde luontoon ja maailmaan on jokaisella oma. Jokaisella ikioma, ei ole kahta samanlaista. Käsitykseni siitä, paistaako aurinko tänään kuumasti, taivaallisen ihanasti vai hiostavan häiritsevästi, on omani. Aurinko pysyy meille kaikille kuitenkin samana. Jokainen kokemus muokkaa kuvaani maailmasta. Kuinka monta kokemusta mahtuu kesäpäivään tai kokonaiseen ihmiselämään? Voiko turhempaan haaskata aikaa kuin miettiä kenen totuus on oikea? Olemme ajatuksen päästä toisistamme. Kun hyväksymme erilaisuuden, rakennamme maailmankuvaa, jossa on hyvä elää.

Vihreyden lumo on sen vivahteikkuudessa. Kerros kerrokselta luonnon vihreys tummenee kesän edetessä. Metsä on yhtä aikaa herkkä, uhkaava ja salaperäinen.

Metsän salaperäisyys

En ymmärrä miten en ole tätä sävykkyyttä ennen näin selvästi huomannut. Aikuisuuden ikä on vähän samankaltaista. Oman kokemukseni mukaan, se on vivahteikkaampaa kuin nuoruuden kiihkeä syke, tai ruuhkavuosien kiireen täyttämä eteenpäin meno. Silloin harvemmin on ollut aikaa kuunnella itseään tai muita. En ole enää vasta maasta ponnistanut ruohonverso, mutta kasvukautta on vielä edessä. Maaperäni on ravintoa täynnä. Luonnon voima uudistaa ja muovaa katselijaa.

Kuin iloiset ihmiset

Kukkaloisto. Luonnonkukat eivät Suomessa ehkä ole niin isoja ja näyttäviä kuin maailmalla, mutta ne ovat sitäkin herkempiä ja eteerisiä.

Kedonkukat ovat avautumassa läheisellä pellolla.Rakastan perinteistä, värikästä ketokukkapeltoa. Niiden katseleminen on kuin keskustelisi iloisten ja paljon kokeneiden ihmisten kanssa. Kukat, jotka ovat nähneet kuumien kesien vaihtuvan talvien paukkupakkasiin – ja aina vain uuden kesän tullen nostavat kukkansa taivasta kohti. Ketokukat juhlistavat keskikesää.

Kukkaketo

Ketokukat loistavat kilpaa vanhaa auringon paahtamaa latoa vasten. Sellaiselle ei valitettavasti enää tehokkuusajattelussa ja taajamarakentamisessa ole paljoakaan tilaa. Kukkakedot tuovat mieleen lapsuuden suloisia muistoja; mansikkamaidon maun ja heinänkorsien kutituksen. Iltatuulen pyörre kantaa kukkakedon tuoksun nenääni, jättää jälkeensä onnellisen odotuksen tunteen. Kesää on vielä jäljellä.

 

Vetelehtimisen jalo taito

Kesällä tärkein taito on vetelehtiminen. Joutilaisuus. Olen huomannut, että tämä jalo taito kehittyy iän myötä vähitellen ja huomaamatta. Se on kaikkea muuta kuin laiskuutta. Se on hitaan olemisen tila, ikävystymisen autuutta. Kirja sylissä. Onki vedessä ilman matoa.

Mielen sekametsä hiljaisena – ajatus ei harhaile joutavissa, päivän uutisvirrassa tai tekemättömien töiden parissa.

Vetelehtimisen autuus

Luonnon lähellä oleminen ruokkii vetelehtimistä ja siitä kumpuavaa luovuutta. Sanotaan, että luovuus on sielumme happi. Että sen poistaminen tekee meistä levottomia.

Luovuudessa annetaan tilaa yllättävälle. Elämää ei koskaan saada valmiiksi, täydelliseksi ja viimeistellyksi. Senkin luonto tietää ja osaa meitä ihmisiä paremmin.

Pilvien leikkiä

Rakennan haaveita pilvistä, ukkospilvistä ja poutapilvistä. Vaihdan sade- ja poutapilvien paikkaa. Huomenna alan säätämään ukkosen ääntä ja kohdentamaan salamaniskuja.

Jos en onnistu tässä, jatkan loikoilua. Tuuli heiluttaa pihakeinua. Kirkkain päivä kääntyy iltaan. Lämmitämme saunan. Nostamme kahvipannun kesäkeittiön seinän koukkuun odottamaan seuraavaa aamua.

Näin on kesäpäivä valmis.

Haaveista totta! – Mitä tapahtuu ”kulissien” takana?

Jos huomaat, että jokin on tekemisen arvoinen ja ansaitsee tulla tehdyksi, mahdollisuudet oman elämän laajentamiseen ja rikastuttamiseen kasvavat. Haaveet ansaitsevat tulla eläväksi!

Olemme tehneet nyt kaksi pidempää -yli kolme kuukautta kestävää omatoimimatkaa. Ensimmäinen suuntautui Etelä-Amerikkaan ja toinen Kaakkois-Aasiaan. Olemme saaneet kuulla monelta suunnalta mietteitä siitä, että olisipa hienoa näin aikuisena itsekin lähteä. Vastauksemme on: ”Aina kannattaa tehdä unelmistaan totta. Kokeeksi, viihteeksi tai vain kerran elämässä tehtäväksi elämän huvitukseksi.”

Jokainen päivä kohti unelmaansa on vain yksi päivä lisää liikettä, ja tuo liike kohti tavoitetta lisää uskallusta, rohkeutta ja nautintoa. Tämän voin henkilökohtaisesti allekirjoittaa omasta elämästäni ja ratkaisuistani.

Kirjoitamme tämän postauksen teille, jotka haaveilette tämänkaltaisesta omatoimimatkailusta. Tai haaveillette jostakin omannäköisestä ja – kokoisesta matkasta. Tässä muutama yleinen asia pohdittavaksi. Sekä matkan että parisuhteen onnistumisen kannalta.

Ennakkosuunnittelu versus spontaanius

Omatoimimatkailu antaa paljon, mutta se teettää myös paljon työtä! Matka vaatii runsaasti etukäteissuunnittelua: mihin mennään? Mennäänkö bussilla, lentokoneella, junalla vai millä? Täällä on paljon yksityisiä liikennefirmoja, mutta minkä tasoisia? Mistä ja mihin aikaan? Missä yövytään? Onko asemalta majapaikkaan pitkä matka? Mikä on valuutta? Käyköhän siellä kortti?

Paljon isompia kysymyksiä ja pienempiä kysymyksiä vastattavana. Ja niihin vastaamme vain me itse. Kukaan ei tee mitään puolestamme valmiiksi. Tässä piilee suuri vapaus, mutta myös suuri vastuu. Tässä aikuisuuden iässä ei enää halua ottaa turhia riskejä. Koko ajan tulee ottaa huomioon se, että epävarmuuden ja varmuuden balanssi säilyy itselle ja parisuhteen kannalta sopivana.

Matkamme dramaturgian takana on pääosin mieheni Timo. Hänen kokemuksensa ja tieto-taitonsa näkyy matkan vaiheistuksessa hyvin vahvasti. Opettelen vähitellen suunnittelua pienien kysymysten kautta. Isoihin otan vain kantaa. Matkan suunnittelu vaatii kokonaisnäkemystä ja pienten yksityiskohtien yhteensovittamista. Kaiken aikaa.

Vaikka kuinka pohtisi etukäteen, tilanteet muuttuvat ja lopulliset päätökset voi tehdä vasta paikan päällä. Itselleni tulee aina yllätyksenä esimerkiksi matkojen etäisyydet. Perussa ja Ecuadorissa oli vuoret kierrettävä, täällä Kaakkois-Aasiassa tiet ovat välillä kuoppaisia ja vievät aikaa enemmän kuin kartalta katsottuna ensi silmäyksellä näyttäisi. Usein aikatauluissa ilmoitetaankin vain bussin lähtöaika.

Matkaan tulee myös iloisia yllätyksiä. Ne voivat muuttaa matkan suuntaa ja päämäärää. Kuulemme toisilta matkalaisilta jonkun hyvän kohteen tai näemme paikan, jossa haluamme viipyä suunniteltua pitempään.

Matkan onnistumisen todennäköisyyden ja epätodennäköisyyden  arvailu ja ihmettely on oikeastaan turhaa, kun pitää vain normaalin riskinhallinnan mielessään.  Myös pelkkään sattumaan uskominen vie matkan suunnitelulta sille kuuluvan arvokkuuden ja asettaa meidät matkailijana epämääräisten, kuviteltujen voimien ja tilanteiden armoille. Tarkoitan tällä yksinkertaisesti sitä, että on löydettävä kultainen keskitie ennalta suunnitellun ja spontaanin tekemisen välimaastossa.

Matkabudjetti

Ennakkosuunnitteluun kuuluu toki miettiä finanssipuolta. Matkailuun menee rahaa, mutta niin menee myös kotimaassa. Matkabudjetissa kannattaa pohtia millaiseen elintasoon on tyytyväinen – ja valmis. Viiden tähden hotellit ovat kalliita kaikkialla – ja itseasissa meidän kokemuksemme mukaan myös hyvin tylsiä. Siellä on steriiliä ja turvallista, mutta paikallinen elämä ja kulttuuri jää tyystin näkymättömäksi ja kohtaamatta. Itse yövymme keskihintaisissa siisteissä ja hyvinhoidetuissa hotelleissa, hostelleissa, yksityismajoituksissa tai mikä nyt missäkin kohteessa on paras vaihtoehto. Mottomme kuitenkin on, että tässä aikuisuuden iässä haluaa jo varjella yksityisyyttään ja parisuhdettaan, emmekä edes pyri joukkomajoituksiin tai kolhoosiasumuksiin kuten nuorempana olisimme tehneet.

Ruokailut ovat pääsääntöisesti edullisimpia kuin kotimaassa. Välillä on myös mukava tehdä itse ruokansa, sillä tavalla budjettiakin saa pienemmäksi.

Käytämme julkista liikennettä, ja näissä maissa missä me olemme olleet, liikkuminen on todella edullista Suomeen verattuna. Esimerkisi Helsingin paikallisliikenteen bussilipun hinnalla teemme Etelä-Amerikassa monen tunnin bussimatkan. Ja yleensä ottaen julkiset kulkuneuvot ovat siistejä ja turvallisia.

Matkailubudjetin hallinta sisältää paljon neuvottelua, kaupankäyntiä, tinkimistä. Siinä Timo on pro. Annan reilusti kunnian hänelle jolle se kuuluu.

Eteenpäinmenoa versus pysähtymistä

Matka on myös paljon siirtymistä paikasta toiseen. Täytyy sopeutua erilaisiin kulkuneuvoihin ja odotustiloihin. Ja ennen kaikkea eritasoisiin vessoihin.

Junaa odotellaan…

Reppua puretaan ja pakataan. Kaikki tavarat pitää kantaa itse. Joskus on vain luovuttava jostakin. Varsinkin jos hankkii jotakin uutta matkan varrelta.

Inventaarion aika

Parisuhteen oppimäärä

Matkalla on oppii paljon itsestään ja toisesta. Neuvottelemme myös keskenämme paljon. Keskustelemme asioista ja sen ympärillä olevasta. Täällä on pakko oppia puhumaan asioista. On pakko selvittää ongelmat ja ratkaista ne yhdessä. Matkalla tulee todeksi sanonta, että yhdessä olemme vahvempia, sillä täällä maailmalla olemme omillamme.

Matkalla olo kirkastaa ajatusta yhdessä olemisen syystä ja lähtökohdasta. Kuten olen aiemmin kuvannut (postaus http://aikuisinamatkalla.fi/2017/04/11/pariskuntana-matkalla-part-1) ei ole syyttä todettu, että maailman pisin ja lyhyin matka on parisuhde. Kun miehenä ja vaimona menee huonosti, on matka jäätävä ja uuvuttavan pitkä. Sen sijaan, kun menee hyvin, matka toiseen on todella lyhyt, hyväilevän käden ulottuvilla. Matkalla olo opettaa muutakin kuin keskustelemaan ja ratkomaan ongelmia. Se hioo kulmia, poistaa harhaluuloja omasta erinomaisuudesta ja kirkastaa toisen olemassaolon merkityksen. Kuten jo aiemmin kuvasin, matkamme parasta antia ei siten ole vain uudet nähtävyydet ja matkakohteet, vaan huomio siitä, että matkan pidetessä, matka toiseen lyhenee.

Pariskuntana matkalla – omat haasteensa

Matkalle lähtemisen tai minkä tahansa haaveen toteuttamisen  riski on ottamisen arvoinen jo pelkästään itsensä vuoksi. Kun laajennamme omaa määritelmäämme itsestämme, elämästämme, elämämme muuttuu. Riskien otossa on kyse juuri tästä.

Tarinamme jatkuvat. Käteni jo syyhyää päästä kirjoittamaan uusia.

Ps. Jos haluat seurata meitä, niin klikkaa oheista Blogit.fi ylläpitämää linkkiä. Kirjaudu seuraajaksemme  – ja saat viestin, kun uusi postaus on ilmestynyt. On tämä nykyaika helppoa:)

https://www.blogit.fi/aikuisina-matkalla/seuraa

Huipennus – kävely Hongkongissa

Kerroin edellisessä postauksessa (Hongkong –  ravintoa ajatuksille), että Hongkongissa minua puhuttelee pienet asiat keskellä tätä kaikkea suuruutta. Ihmisten tavat muotoilla elämäänsä omannäköisekseen kaupunkiympäristöstä huolimatta. Kuten lintuhäkkien ulkoiluttajat tai kultakalojen kasvattajat tekevät (katso edellinen postaus)

Pienet asiat. Pienet hetket ja tapahtumat. Ne ovatkin minusta ainoa vaihtoehto hahmottaa tätä isoa ja hektisenä sykkivää Hongkongia. Timolle se oli jo entuudestaan tuttu, joten kävelymme Hongkongin kaduilla ja kujilla ei ole aivan niin sattumanvaraista kuin se ensikertalaiselle – kuten minulle – voisi olla.

Hongkong paljastaa itseään kärsivälliselle matkalaiselle. Kaupunki ei tule nähdyksi muutaman päivän oleilun aikana, eikä tyhjennä salaisuuksiaan monen kerran jälkeenkään. Hongkong avaa katunäkymiä ja nähtävyyksiä askel askeleella. Kirkontorni, kirkkaat mainostaulut, täyteenahdetut kivijalkakaupat. Ihmisiä. Valtavasti ihmisiä. Kaikkialla jonoksi asti. Tunnelma on kuitenkin rennonrauhallinen. Nämä ihmiset ovat tottuneet hallittuun kaaokseen. Liikenne on jopa hillittyä ihmismäärään nähden. Liekkö kalliit tietullit purreet kaupungin sisäisen liikenteen rajoittamiseen?

Kukkatorin värikkyyttä

Kävelymme jatkuu… kultakalatorilta kävelemme syömään paikallisten suosimaan ravintolaan. Tilaamme listalta ruokaa. Viereisessä pöydässä istuva hongkongilainen pariskunta auttaa meitä ystävällisesti selviämään kiinankielisestä ruokalistasta. Valitsen paikallisen herkun: Pekingin ankkaa.

Pariskunta on erittäin ylpeä kaupungistaan ja sen kulttuurista. Rouva halusi ehdottomasti viedä meidät Mongkokin kukkatorille näyttääkseen paikan kauneutta. Ja totta se oli. Vaikka päivä ei ollutkaan kiireisin, Hongkongin kukkatori oli kuin pieni värikäs keidas.

Kukkatorin loistoa

Se oli täynnä pieniä kauppoja, joiden pöydät oli ahdettu täyteen erilaisia tuoksuvia kukkia, bonsai puita, tuoreita leikkokukkia, eksoottisia kasveja. Tuoksu ja värit huumasivat.

Kukkia, kukkia, kukkia. Kauppoja, kauppoja ja kauppoja. Kadunvarsi täynnä

Orkideat, auringonkukat ja kaikenlaiset minulle nimettömät kukat ja kasvit kilpailivat huomiostani. Täältä löytyy suuri valikoima ulkomailta tuotuja sekä paikallisesti kasvatettuja kukkia, kasveja, pensaita ja puita. Pieniin Hongkoingilaisiin asuntohin saadaan tuotua luontoa kukkaruukku kerrallaan.

Paikallinen rouva kertoi, että kukkatorilla kannattaa käydä erityisesti kiinalaisen uudenvuoden ja sitä edeltävien viikkojen aikana. Silloin torielämä kukkatorilla on erityisen vilkasta, sillä paikalliset valmistavat uudenvuoden koristeensa itse. Silloin erityisen tärkeässä roolissa ovat erilaiset onnea tuottavat kasvit. Ja jokaisella perheellä on omat uskomuksensa ja perinteensä, millä tätä onnea houkutellaan.

Pieniä hetkiä. Pieniä ystävällisiä tekoja.

Ladies market – turhuuden taivas

Paikallinen oppaamme kertoi myös, että Hongkongissa on elävä yömarkkinakulttuuri. Matkailijalle ne ovat -pienessä mittakaavassa- nautittuna mainioita käyntikohteita, sillä siellä näkee paikallista elämää. Oppaamme mukaan Ladies Market on loistava paikka aloittaa, vaikkakin se toimii myös päiväsaikaan.

Ladyt ladies marketilla

Ladys Market on osa Hongkongin suosittua elävää ”osta ja myy” -kulttuuria. Ladies Market on Hongkongin yksi suosituimmista ja edullisimmista paikoista ostaa vaatteita ja tarvikkeita. Nimestään huolimatta tori ei ole vain naisille. Torilta löytyy laaja valikoima miesten vaatteita ja lähes kaikenlaisia vaatteita. Ja siellä on kaikkia tavaroita, mukaan lukien pienet taloustavarat, elektroniikka, lelut, taloustavarat… (Ladies Market on Tung Choi-kadulla Argylen ja Dundas Streetsin välissä).

Hyvästelemme uuden ystävämme Hongkongilaisen valkean teen merkeissä. Teessä on vahvaa ruskeaa teetä ja reilusti kuumennettua kermamaitoa.

Pieniä hetkiä. Pieniä erikoisia makuja.

Ruskeaa maitoteetä Hongkongilaisittain

Jatkamme Nathan Roadilla Temple Streetiin asti. Näemme kellotornin, joka on Hongkongin kuuluisiin maamerkki.

Tsim Sha Tsui kellotorni

Kellotorni sijaitsee Kowloonin eteläisellä rannalla. Se on ainoa jäljellä oleva rakennus alkuperäisestä Kowloon-kantonin rautatieasemasta. Virallisesti nimetty entinen Kowloon-Canton-rautatiekellotorni, mutta sitä kutsutaan yleensä Tsim Sha Tsui-kellotorniksi.

Tois puol jokkee – lauttamatka

Hongkongin alue muodostuu Hongkongin saaresta, mantereeseen kuuluvasta Kowloonin niemimaasta ja Kiinan rajalle ulottuvista Uusista territorioista (New Territories). Kiinan vastainen raja kulkee Shenzhenjokea pitkin. Shing Mun -joki on siirretty suurelta osaltaan keinotekoiseen uomaan ja sen varret on rakennettu täyteen.

Paras, helpoin, halvin ja hauskin tapa siirtyä toiselle puolelle Hong Kong Islandille on historiallisen ikoninen lauttamatka (Star ferry). Se on toiminnut jo vuodesta 1888. Maisemat joelle ovat upeat.

Lauttamatkan maisemia

Lautalta tullessa on mahdollista nähdä myös Victoria-satama ja sen ympäristö: mm. maailmanmanpyörä ja Victorian puisto.

Ei ole kaukaa haettu sanonta, että Hongkongissa on yksi maailman parhaista kaupunkiliikennejärjestelmistä. Kaksikerros rautiovaunut on koettava! Ne ovat toimivuutensa lisäksi myös kauniita:

Ihana kaksikerroksinen raitiovaunu

Kävelimme katuja hitaasti ja nautiskellen. Sää on aurinkoinen mutta ei paahteinen. Isot kerrostalot varjostavat ja viilentävät. Täältä joen puolelta löytyy hienoja ravintoloita ja kahviloita. Join elämäni kalleimmat kahvin. Muistaakseni maksoi lähemmäs 10 euroa /kuppi.

Samaan aikaan kaduilla on vahvasti läsnä myös paikallisuus ja tavallinen arki.

Paikallinen lihakauppa suoraan kadunvarrella

Huikea skyline

Illalla palasimme lautalla takaisin Kowloon puolelle. Kiertelimme Hongkongin lukuisilla ostoskaduilla, jotka on vuorattu ylellisillä brändien mainoksilla. Houkutuksia riittää.

Luksusta saatavilla

Kaiken kävelyn tarkoitus on kuitenkin selvä. Hongkong on kaupunki, jolla on upeimmat pilvenpiirtäjät maailmassa. Hongkongin kuuluisin nähtävyys onkin sen skyline. Iltaisin auringon laskun jälkeen avautuva suurkaupungin valomeri. Ei varmaankaan ole tarpeen selittää miksi?

Hongkong ja huikea Skyline

Hongkong. Pieniä hetkiä. Pieniä pilkahduksia elämän virrassa. Sitä mukaan kun näkymät vilahtelevat ohitsemme, aukaisevat ne parhaimmillaan matkaajan silmiä ja terästää kuuloa. Kuin huomaamatta, askel askeleelta olemme itsemme tutkimuskohteena. Näkökulma vaihtuu. Olen tutkimaton manner, joka odottaa itsensä uudelleen löytämistä. Matkailu on parhaimmillaan, kun matkakohde ja siitä pulppuava elämä puhuttelee meitä pintaa syvemmälle. Silloin matkakohde jättää pysyvän matkamuiston elämäämme.

Kiitos Hongkong näistä pienistä hetkistä!

Kiitos Hongkong pienistä hetkistä!

 

Hongkong – ravintoa ajatuksille!

Olen matkoillamme oppinut, että kaupungissa ihmiset ovat maisema. Olen myös oppinut katsomaan ylös katutasosta ja ihailemaan rakennuksia, jotka ovat ylhäältä huomattavasti koristeellisimpia kuin alhaalta.

Hongkong katuja

Tai muuten vaan ne ovat vaikuttavia silhueteiltaan.

Liikkuessamme kaupungin kujilla, kaduilla ja kanjoneissa, olen oppinut löytämään kokonaisen gallerian nähtävyyksiä: erikoisen kukkaruukun ikkunalaudalla, onnentuovan hevosenkengän oveen upotettuna tai jäseniään venyttelevän koiranpennun.

Tunnustan, että tunnen itseni täällä vapaaksi vaeltaessani mieheni kanssa kaupungin katuja. Olen tästä yllättynyt, sillä en viihdy useinkaan metelissä ja kovassa hulinassa. Tunnen kävellessäni jalkani väsymättömäksi. Nyt edessämme on uusi maa, uusi kaupunki, uusi kulttuuri. Hongkong.

Tämä suuren suuri kaupunki tulvii ajatuksillemme uutta evästä. Porttikäytäviä, kivettyjä katuja, valtavia kerrostaloja – keräämme itsellemme kaupungin visuaalisia ilonlähteitä. Keräämme ajatuksen aiheita, ravintoa ajatuksille.

Matkustaessa paikan vaihto on usein menemistä, joka siirtää meidät uudenlaisen inspiraation äärelle. Opimme menemällä eri paikkoihin. Opimme uusia näkökulmia. Opimme ratkaisemaan ongelmiamme turvautumalla omiin voimavaroihimme ja kuuntelemalla inspiraation ääniä.

Kiinankieli – on luotettava intuitioon

Pieniä inspriroivia asioita

Hongkong on erittäin inspiroiva paikka. Todella inspiroiva! Tämä maailmanlaajuisesti suosittu kansainvälinen kohde on onnistunut säilyttämään suuren osan Kiinan kulttuuriperinnöstä ja Noble House -makuisesta Englannin siirtomaavaltaisesta menneisyydestään. (Noble House on James Clavellin vuonna 1981 kirjoittama romaani, jonka tapahtumat sijoittuvat Hongkongiin. Romaania lukiessani inspiroiduin ensi kertaa ajatuksesta, että olisipa hienoa joskus päästä käymään paikan päällä).

Muistutuksena tätä lukevalle, että Hongkong siirtyi Kiinan hallintaan ”yksi maa, kaksi järjestelmää” -periaatetta soveltaen takaisin vasta kaksikymmentä vuotta sitten. Sille on perustuslaillisesti taattu suhteellisen korkea autonomia, sillä esimerkiksi on oma lainsäädäntönsä, valuuttansa, tullinsa, lentoliikenneoikeudet ja maahanmuuttolakinsa. Vain puolustus ja diplomaattiset suhteet ovat Pekingin keskushallinnon vastuulla. Mutta kuten uutisia seuranneena tiedämme, paikalliset pelkäävät autonomiansa puolesta…

Huomaan houkutusta kertoa tästä kaupungista mahtipontisesti. Teen yleensä niin, kun joku asia tekee minuun vaikutuksen. Tiedän myös, että tämä ajattelu johtaa minut helposti umpikujaan. Mahtipontisuus tiivistää ajattelun suuruuden ihannointiin ja isouden maksimointiin – ja juuri se ajattelu ei tee oikeutusta tälle kaupungille. Sillä vaikka tämä kaupunki on totta vie suuri – Kiinan neljänneksi suurin- tämä kaupunki teki minuun vaikutuksen juuri pienillä asioilla. Yllättävillä pienillä asioilla, jotka tekivät tästä kaupungista entistä kiehtovamman.

Lintupuisto

Hongkongin alue on vuoristoista ja sen noin seitsemän miljoonan ihmisen asutus on keskittynyt korkeisiin kerrostaloihin. Noin 75 % alueesta on rakentamatonta maata. Joten kaupungin yleiskuva on varsin vihreä.
Mielenkiintoinen paikka on keskustan lähellä sijaitseva lintupuisto, joka tunnetaan nimellä Yuen Po. Se on täynnä paikallista elämää.

Hongkongilaiset ovat perinteisesti halunneet pitää lintuja lemmikkeinä. Se onkin ymmärrettävää, sillä pienet kerrostaloasunnot eivät suosi isoja lemmikkejä. Täällä puistossa näkee miehiä lintuhäkkeineen. Täällä siis lintuja ”kävelytetään” aivan kuten koiria puistossa. Tosin se tapahtuu ripustamalla lintuhäkit puunoksille

ja seurustemalla yhdessä muiden lintujen omistajien kanssa.

Lintupuutarhassa

Linnut sirkuttavat keskenään ja lemmikin omistajat porisevat kiireettä päivän tapahtumista, saattavat pelata korttia tai lautapelejä – tai vain esittelevät omaa lemmikkilintua ja sen laulutaitoja.

Lintupuutarhan elämää

Täällä näkee myös heidät syöttämässä lintuja syömäpuikoilla elävillä heinäsirkoilla. Täällä tulee miettineeksi tätä hektistä maailmaa ja elämän todellista iloa. Ilon luova ylellisyys on erilaista eri ihmisillä. Näitä miehiä lintuhäkkien katsoessa tulee ajatelleeksi, että olemme perin juurin inhimillisen ja aidon asian äärellä.

Hieman kauempana on pieni alue, jossa myydään näitä lemmikkilintuja; kaikkea herkistä pikkulinnuista värikkäisiin papukaijoihin. Ja tietenkin kaikenlaisia hauskoja ja erikoisia ”linturuokia”.

Kultakalamarkkinat – Feng shui

Hongkongilaiset rakastavat myös erilaisia akvaariokaloja. Ne soveltuvat hyvin pienten asuntojen lemmikeiksi. Hongkongin Goldfish Market eli kultakalatori on kiehtova katu, joka on täynnä pieniä kauppoja. Sieltä löytyy uskomattoman paljon erilaisia, värikkäitä, eksoottisia trooppisia akvaarioakaloja.

Väriloistoa

Jokaiseen sateenkaaren sävyyn mieltyvälle löytyy oma pieni kalansa. Pienet kalat odottavat pienissä vesipusseissa uutta omistajaansa.

Kultakaloja

Kultakalat ovat olleet osa kiinalaista kulttuuria muinaisista ajoista lähtien. Mm. kiinalaisessa maalaustaiteessa ja esineiden kaiverruksissa löytyy paljon kalojen hahmoja. Sen lisäksi, että kultakalojen uskotaan tuovan runsautta ja vaurautta, on kultakala kiinalaisessa kulttuurissa hyvin kunnioitettu eläin. Kultakala-akvaarioita käytetään laajalti feng shuin täydentämiseen, koska ne sisältävät kaikki viisi elementtiä:

Tuli: edustaa kirkas kultakala
Maa: kiviä koristeluun
Vesi: mikä tahansa akvaario on välttämätön virtaus
Puu: koristekasvit, jotka täydentävät kauniisti järjestelyä
Metalli: usein sisällytetty itse säiliöön

Kalojen lisäksi torilta löytyy myös muita pieniä lemmekkejä: sammakoita, hamstereita, kovakuoriaisia, kilpikonnia ja kaikenlaisia pieniä lemmikkieläimiä lapsille ja lapsenmielisille.

Kowloon Park – upea julkinen puisto

Täällä on paljon erilaisia puistoja – ja eräs näistä on suuri, julkinen ja hyvin hoidettu Kowloon Park. Siihen kuuluu lukuisia varjostettuja kävelyreittejä.

Puistoalueeseen kuuluu puutarhojen lisäksi museoita, lampia sekä julkinen uima-altaan kompleksi, jossa käy lähes 2000 uimareita päivässä.

Täällä inspiroiduin kirjoittamaan. Otin askeleen kohti unelmaani. Istua rauhassa puiston penkillä, katsella ympärillä sykkivää Hongkongilaista elämää ja antaa elämän virrata lävitseni. Huikea tunne.

Luovuus – kuten kirjoittaminenkin on yhteisöllinen kokemus. Vaikka nämä blogipostaukset eivät sen suurempaa taidetta olekaan, en halua tehdä näitäkään pinnistelemällä ja ankaralla ajatustyöllä. Tiedän, että päästessäni eroon ponnistelusta, pääsen kosketukseen nykyhetkeen, kykenen kuulemaan seuraavan lauseen päässäni, joka taas johtaa luovasti eteenpäin. Uskon, että pohjimmiltaan kirjoittaminen on virittäytymistä oikealle aaltopituudelle ja hyppäämistä omaan lähteeseensä. Jokainen bloginpostaus on minulle kuin pieni ihme. En siis aina tiedä aloittaessani millainen teksti tänään tulee.

Puistot sykkivät elämää. Kirjoittaminen on kuin henkistä puisto thai chitä

Puisto thai chi

Seuraavassa tarinassa kerron lisää näistä Hongkongin pienistä asioista. Odotan sopivaa insipriraatiota kirjoittamiseen. Sitä hetkeä, jolloin koen, että tarina on valmis siepattavaksi ilmasta ja minun tarvitsee vain kirjoittaa se muistiin. Hetkeä, jolloin olen enemmän instrumentti kuin sen luoja. Tämä on minun polkuni luovaksi kirjailijaksi.

Ruoan lumoa – vietnamilainen ruoka yllätti!

Kevytrakenteiset katuravintolat nousevat nopeasti kadunvarsille. Ahtaaseen kujanvarjoon laitetut muovituolit ja -pöydät eivät pilaa ruokahetken kauneutta. Pikku lasten iloisuus ja aitous tarttuu, ja vapaus huumaa.

Vietnamilainen ruoan maistuvuus ja ruokakulttuurin rikkaus yllätti meidät! Ihanaa tulla yllätetyksi!

Jing ja Jang

Vietnamilaisilla on sanonta. ”Ole onnellinen, se riittää!” Tämä sanonta tulee todeksi erinomaisesti ruokakulttuurin näkökulmasta. Ruoalla on hyvin tärkeä sija vietnamilaisessa kulttuurissa. Ennen kaikkea päivällinen on tärkeä perheen yhteinen tapahtuma.

Kaakkois-Aasiassa thaimaalaista ruokakulttuuria pidetään perinteisesti kulinaarisempana valtakuntana, mutta on todetattava, että Vietnam tulee todella lähelle. Vietnamilainen ruoka on maltillisemmin maustettua, mutta sen sijaan ruoka on uskomattoman hienovaraista; tuoreutta ja ruoan omia makuja korostavaa.

Riisi on tietysti kaiken perusta. Vietnamilasiin hyviin tapoihin kuuluu se, että yhtä ainoaa riisin jyvää ei jätetä syömättä. Tällä osoitetaan kunnioitusta työlästä riisinviljelyä kohtaan.

Vietnamissa ruoka korostaa myös elämäntapaa ja elämisen filosofiaa. Ruokakulttuuri on saanut vaikutteita sekä buddhalaisesta että kiinalaisesta filosofiasta.

Ruoan kauneutta

Buddhalaisuudesta johtuen kasvisruokavaliolla on Vietnamissa pitkät perinteet. Keskeistä on myös vastakkaisten, toisiaan täydentävien  jing ja jang periaate. Esimerkiksi monien mausteiden on uskottu olevan lämmittäviä (jang) kun taas happamia ainesten ja kalan on uskottu olevan viilentäviä (jing). Ruokalajeissa ja ateriakokonaisuuksissa pyritään näin saamaan aikaan tasapaino.

Maantieteellä on merkitys

Maantieteellä on ruokakulttuurissa ratkaiseva rooli. Vietnam on pinta-alaltaan Suomen kokoinen. Jos vähennetään Suomen leveydestä puolet ja venytetään maan pituutta kaksinkertaiseksi, saa hahmon Vietnamin mittasuhteista. Koska maa on pitkä, elämäntyylissä ja ruokakulttuureissa on runsaasti eroja.

Huomasimme tämän konkreettisesti matkatessamme läpi Vietnamin etelästä pohoiseen. Etelä-Vietnam elää Ho Chi Minh Cityn modernisoituneessa sykkeessä. Keski-Vietnam tunnetaan historiasta ja keisarillisen ajan loistostaan. Pohjois-Vietnam on rauhallisempi ja perinteisempi. Siellä sijaitsee mm. kolmen miljoonan ihmisen kansoittama maan pääkaupunki. Makumaailmat vaihtuivat selkeästi. Sanotaankin, että mitä etelämmäs mennään, sitä mausteisempia ovat sekä ruoka että elämänmeno.

Vietnamin ruokakulttuurit voi karheasti jakaa kolmeen: etelä-, keski-, ja pohjoisvietnamilaiseen keittiöön.

Etelä-Vietnam – mausteisempaa

Etelä-Vietnamin keittiössä on eniten vaikutteita thai- ja kambodžalaisesta keittiöstä. Etelässä käytetään enemmän kookosmaitoa ja chiliä kuin muilla alueilla. Aterialla ruokailijoille ei perinteisesti anneta omia annoksia, vaan oma kulho, johon pöydän keskelle sijoitetuista tarjoiluastioista poimitaan ruokaa ruokailun aikana. Myös erilaiset hotpotit ovat suosittuja. Eli ruokailijat itse grillaavat valmiiksi tehdyt vartaat.

Hotpot ruokailua katuravintolassa

Ateriaan kuuluu tavallisesti suuri astiallinen höyrytettyä riisiä, keitto, ja useita pienempiä vihannes- tai liharuokia. Etelässä vaikutteita on saatu erityisesti khmeiltä, mikä näkyy vain etelässä tarjoiltavissa curry-kastikkeissa. Etelässä käytetään otollisten viljelymahdollisuuksien vuoksi myös enemmän yrttejä ja hedelmiä kuin pohjoisessa.

Keski-Vietnam – hienostelevampaa

Keski-Vietnamissa löytyy jo monimutkaisempiakin ruoanlaitto tekniikoita liittyen vahvaan Ranskan siirtolaisajan perintöön. Keski-Vietnamin alueen keittiölle on ominaista runsas ja monipuolinen mausteiden käyttö. Aterialla tarjoillaan tyypillisesti monia pieniä ruokalajeja. Ja paljon yrttejä.

Vietnamissa syödään paljon yrttejä

Pohjois-Vietnam – mustapippuria

Mitä pohjoisempaan mennään, ruokaan sekoittuu Kiinalaisia makuja. Pohjois-Vietnamin keittiö käyttää paljon soijakastiketta ja usein mustapippuria chilin sijasta. Mausteita, lihaa ja tuoreita vihanneksia käytetään usein säästeliäämmin kuin muilla alueilla. Paikallisesta keittiöstä etenkin täytetyt riisipaperirullat ja vietnamilaiset pannukakut ovat useimpien makuun.

Kiinalaisesta (kantonilaisesta) keittiöstä sanotaan, että ”kaikki on syötävää mikä liikkuu” tai ”kaikki nelijalkaiset on syötäviä paitsi keittiönpöytä”. Kaikkea ei meidänkään matkallamme tarvitse maistaa:

Kaikkea ei tarvitse maistaa

Vietnamilaisia ruokia syödään tyypillisesti syömäpuikoilla, keittoja lusikalla. Katuravintoloita nousee iltaisin kujille ja kadunvarsiin. Kyse on usein joukkusyömingeistä.

Iltaruokailua joukkovoimin Vietnamissa

Isoimmissa kaupungeissa löytyy myös paljon hienompiakin ravintoloita.

Hieman tapakulttuurista

Vietnamissa toista ihmistä, kuten esimerkiksi tarjoilijaa kutsutaan vilkuttamalla kämmenpuoli alaspäin.

Vietnamissa kutsutaan toista vilkuttamalla kämmen alaspäin

Vietnamilaiset ovat hyvin palveluhenkisiä ja paikalliset usein hyvin vieraanvaraisia. He puuttuvat ruokahetkiin suorasukaisemmin. Hyvää tarkoittaen viereisestä pöydästä käänneltiin mm. meidän lihavartaita, koska heidän mielestään me grillasimme lihat liian kypsiksi.

Totuimme myös, että paikalliset kysyvät jo ensi tapaamisella ikää, ammattia, siviilisäätyä. Aluksi se tuntui suomalaisena tungettavalle, kunnes ymmärsimme, että näin he selvittivät käsityksen puhekumppanin sosiaalisesta asemasta ja pystyivät näin puhuttelemaan ja nostamaan tai laskemaan äänensävyään oikealla tavalla. Keskustelukumppanin roolia ei määritä pelkästään sukupuoli tai ikä (nuorempi-vanhempi asetelma), vaan myös ammatti ja yhteiskunnallinen asema. Sen vuoksi en enää maininnut toimineeni professorina, sillä vastapuoli nousi yleensä siinä vaiheessa seisomaan ja äänensävy nousi korkeaksi. Tämä vastaa suomalaista teitittelyä.

Vietnamilainen ruokakulttuuri on siis monipuolista ja maistuvaa. On vain muistettava yksi  perussäännön: Syö, ole onnellinen – se riittää!”  Antaa vihreiden yrttien tuoksun ja hedelmien väriloiston huumata.

Hetken luksusta – Halong Bay

Kaakkois-Aasian matkamme tarinat alkavat tulla päätökseen. Halusimme tehdä omatoimimatkamme loppuvaiheeseen jotain luksusta. Varasimme kaksi yötä ja kolme päivää kestävän risteilyn kaikkine mukavuuksineen ja höysteineen valmispakettina. Meidän ei siten itse tarvitse miettiä tai suunnitella matkankulkua; ei etsiä ruokapaikkaa, ei kehitellä päiväohjelmaa. Istumme vain yksinkertaisesti alas, laskemme rinkat selästämme – ja nautimme kuin herraskaiset valmiin pöydän antimista. Ajatuksena tämä on jo luksusta sinänsä.

Timo halusi näyttää meille vielä Halong Bayn, Pohjois-Vietnamin upean luonnonihmeen ja yhden suosituimman matkailukohteen Vietnamissa. Elite hotellin henkilökunta Hanoissa suositteli myös kohdetta ja ehdotti meille luksusristeilyä Aphroditellä. He hoitaisivat järjestelyt. Ajatus vain paranee. Voimme jättää ylimääräiset tavarat hotelliin ja pikku bussi noutaa meidät hotellin ovelta. Upeaa. Meidän ei tarvitse etsiä bussiasemaa, eikä miettiä jatkoja pääteasemalla. Sanon jälleen: tämä on luksusta!

Meren aalloilla

Karstin merimaisema Halong Bayllä on sanottu olevan yksi maailman kauneimmista merinäköaloista – ja siitä syystä on päässyt myös Unescon perintökohteeksi. Meri on jo sinänsä kaunis, mutta erikoisuuden siitä tekee Tonkininlahden 1600 kalkkikivisaarta. Saarten rosoiset huiput ovat muotoutuneet tuulen ja veden eroosiossa vuosituhansien kuluessa. Lahden maisemat ovat parhaiten nähtävissä laivasta, joten lahdesta on tullut huippusuosittu risteilyalusten kohtaamispaikka. Meillä on mahdollisuus valita päiväristeily, yhden tai kahden yön risteily. Niin monet sanovat, että päiväristeily ei tee oikeutta nähdä Halong Bayn ikoniset maisemat, joten valitsimme pisimmän mahdollisimman. Ihanaa! Kolme päivää ja kaksi yötä täysihoidossa!

Merimaisema on todella hieno. Kummallisen muotoiset ja jyrkkäreunaiset karstisaaret nousevat uljaana smagardinvihreästä merestä.

Saaret kurottuvat kohti taivasta 50-200 metrin korkeuteen. Ei ole kovin kaukaa haettu ajatus, että Halong Bay sananmukaisesti tarkoittaa ”Laskeutuvan lohikäärmeen lahtea”. Saaret ovat kuin merenaalloista esiinnousseet jättiläisolennon harjakset.

Aphrodite laiva on vietnamilaisena

käsityönä tehty puulaiva, jossa on uljaat purjeet. Laiva on täynnä vanhan ajan rustiikkia. Meidän hytti on varustettu omalla parvekkeella.

Aphrodite Tonkininlahdessa

Risteilyjen suosio näkyy Tonkininlahdella. Karstivuorten välissä risteilee joka päivä kymmeniä ellei satoja laivoja, veneitä ja paatteja. Aphrodite laiva on kuitenkin niitä harvoja, joka purjehtii kauemmas lahden poukamiin. Tällä tavoin säästymme Halong Bayn pahimmalta turistivyöryltä, jota totta vie täällä on. Myös mahdollisuus nauttia puulaivan tunnelmasta ja oman hytin rauhasta antaa risteilylle mielyttävän yksityisen sävyn.

Aphroditen hyttien tunnelmaa

Parvekkeella oli mukava nauttia muuttuvaa merimaisemaa, jossa saarten huiput lipuvat ohitsemme.

Risteilyn henkilökunta oli todella omistautunut palveluammattiin. Tässä maassa arvostetaan turisteja. Länsimaalaisia varsinkin.

Aphroditen henkilökuntaa

Risteilyn huippuhetkiä olivat ruokailut. Niihin laivalla oli panostettu todella kiitettävästi.

Aphroditen täyshoito

Maittavaa ruokaa vatsalle ja kauniisti aseteltuja kattauksia silmille.

Lisää luksusta

Laivalta kävimme tutustumassa muutamaan luolaan. Näyttävin oli Hang Dao Gohon, jonka suurta aukkoa kutsutaan lohikäärmeen kidaksi.

Halong bayn lohikäärmeen kita

Luolasto on todella vaikuttavan suuri. Siellä kävellessä mielikuvitus loihti mieleen lohikäärmeen. Niin erikoisia olivat kalkkikivestä muotoutuneet luolastot ja tippukivipylväiköt.

Toisena päivänä meillä oli mahdollisuus lähteä pienemmällä ristelylaivalla tutustumaan lahden poukamiin ja vietnamilaiseen vanhaan perinteiseen kalastakylään. Olimme ainoat matkalaiset, jotka lähtivät tähän järjestettyyn ohjelmaan, joten saimme koko miehistön ja laivan käyttöömme! Sattuman tuomaa lisäluksusta!

Syy matkustajakadolle oli luultavasti se, että sää ei ollut aivan aurinkoinen… vain suomalaiset lähtevät matkaan säässä kuin säässä!

Kävimme päivän aikana melomassa kajakeilla.

Kajakeilla Halong Bayn maisemissa

Pääsimme sillä tavalla todella lähelle luontoa. Meloimme myös kalastajakylän ympärillä.

Se on laivoista ja veden päälle kyhätyistä mökeistä tehty keinotekoinen kylä, jossa aikanaan asui suurikin joukko vietmilaisia kalastajia.

Kalastajakylää

Nykyään vain muutama asuu kylässä koko ajan. Lapsien koulupakko on tullut Pohjois-Vietnamin syrjäisimpiin kalastajakyliin.

Paikallinen kauppiaskin tuli vastaan. Tämä kansa on kyllä yritteliästä porukkaa!

Kauppa veneessä

Halong Bay on Vietnamin kansallismaisema, joka on innoittanut satojen vuosien ajan vietnamilaisia runoilijoita ja taiteilijoita. Sen uskoo, kun antaa luonnon puhutella itseään. Antaa tuulen huuhdella turhat ajatukset ja tavoitteet. Meriveden kastella itsensä elämälle nöyräksi.

Sanotaan, että selkeä mieli on veden kaltainen. Se on läpinäkyvä. Se kimaltelee ja virtaa esteettä. Se on kaunis ja syvä, se on ravinto, joka yrittämättä ruokkii kaiken sisäisen. Selkeä mieli on elämässä parasta luksusta. Kaiken materian keskellä.

Matkatarinamme jatkuvat vielä Kirjoittelen näitä – ja pidän kynää terävänä. Kirjoitushetket ovat kuin kesän ensimmäisiä uusia perunoita maistelisi. Parasta nauttien viivytellen.

Kantamusten velhot – palanen vietnamilaista katukuvaa

Me kaikki ihmiset olemme luonnostamme luovia. Harmi, että niin usein hylkäämme sen puolen itsestämme -ja jätämme näkemättä sen myös toisissamme.

Matkoilla ollessa luovuudessa korostuu arjellinen näkökulma. Pidämme monenlaisesta taiteesta, mutta erityisesti matkalla ollessa pyrimme pitämään silmämme auki – ja näkemään erilaisten kulttuurien luovia piirteitä arkisissa askareissa. Luovuus on siten elävää henkisyyttä, joka voi toimia kaikilla elämän alueilla. Kuten Frederick Franck sanoo: ”Kun silmä herää uudelleen näkemään, se lakkaa yhtäkkiä ottamasta mitään itsestäänselvyytenä.”

Tällä postauksella haluamme antaa kunniaa Vietnamin luovalle katukulttuurille. Erilaisille kantamusten velhoille.

Kuvasimmekin  aiemmin ”aina on tilaa vielä yhdelle – näin Kambodzassa” postauksessa sitä ilmiömäistä kykyä ja luovuutta, joilla paikalliset ihmiset kyyditsivät toisiaan ja kuljettivat tavaroitaan. Täällä Vietnamissa on havaittavissa myös tätä samaa luovuutta, mutta omaperäisellä tvistillä.

Ihmisten olalla

Katukuvassa näkyy isojakin taakkoja kantavia ihmisiä. Usein he ovat naisia. Runoilun kyky, säveltämisen kyky, kantamisen kyky. Annamme arvostuksemme ja tunnustuksemme. Ei varmasti mitään kevyttä hommaa.

Taakan kantaja

Vietnamilainen tyypillinen ostoskassi on erlaiset kannettavat korit. Usei niitä kannetaan olkapäillä. Joko yksi kori tai aisan avulla menee jo kaksikin koria. Paikalliset ovat todella ketteriä kulkemaan ja kuljettamaan tavaraa näillä isossakin ruuhkassa ja ihmisvilinässä. Ei voi kuin ihailla.

Perinteinen kantoväline

Vietnamissa on paljon taidemaalauksia, julisteita ja kortteja, joissa kantaminen on pääaiheena. Voisihan sitä tylsemmänkin tavan keksiä porsaan siirtoon. Kävelyttäminen?

Kortti Vietnamista

Polkupyöräillen

Vietnamissa polkupyöräillään paljon. Varsinkin aikuiset ja vanhempi väki.

Polkupyörä on sopiva kaikenikäisille

Polkupyörä on enemmän kuin väline liikkumiseen. Se on helposti muuntautuva myyntitiski. Kukkamyyjät ovat kuin alkuperäisen kulttuurin ilmentymiä. Tuntuu, että jokainen ohikiitävä olisi valokuvan arvoinen.

Polkupyörä sopii monen muunkin artikkelin myyntialustaksi. Tuoreimmat hedelmät löytyi näistä kulkevista marketeista.

Paikallinen hedelmäkauppias

Ihmistenkin kuljetukseen. Vietnamissa on voimissaan vielä ihmisvetoiset polkupyöräriksat. Tosin vähenevässä määrin.

Riksa ihmiskuljetukseen. Pitihän se meidänkin kokeilla.

Polkupyörätkin ovat esillä usein erilaisissa taiteissa. Tässä esimerkki katutaiteesta. Eräässä ravintolassa.

Mopot

Olenkin jo aiemmassa postauksessa kuvannut (”Saigon – mopojen valtakunta”) sitä, miten Vietnamissa kaksipyöräiset mopot (mopo, skootteri, kevytmoottoripyörä) ovat vallanneet tiet ja niiden herruuden. Mopojen määrää en enää taivastele. Se on vaan fakta.

Mopot kuljettavat täälläkin kaikenlaista. Tässä kananmunalähetti.

Vai kumpi oli ensin. Muna vai kana?  No tässä tulevat kanat

Kanoja kuormassa

Mopot ovat kaikessa mukana. Ostoksilla.

Mopolla ostoksilla.

Ja lastenhoidossa. Mopon pörinään on hyvä nukahtaa.

Siihen lapsi nukahti…

Kuormat ovat usein isoja. Lastaustekniikka on todella taidokasta.

Kuorman koolla ei väliä

Vietnamissa on tyypillistä, että mopot ovat sisällä taloissa ja ravintoloissa. Tässä odotamme ruokaa ravintolassa. Mopo seuranamme.

Mopo ravintolassa.

Tätä piirrettä me ihailimme Kambodzassa. Niin täällä Vietnamissakin. Levätään kun on levon aika.

Tästä kuvasta kehittelimme aforismin luovuuden hetkellämme:

Luovuuden hetkemme. Kuva ja ajatus omia

Kadun vilinästä ottamamme valokuvat ovat kuin taideteoksia! Jokainen otos kertoo meille oman tarinansa, joita voi vain katsojana arvailla. Se voi olla ruuanlaittoa enteilevä perheenäidin tarina. Tai se voi olla köyhyyden ja nälkäpalkalla työtä tekevän ihmisen iloton tarina. Tarinoista muodostuu koko elämän kirjo. Se sama herkkyys ja avoimuus, joka tekee meistä luovia, tekee meistä haavoittuvia, kipua tuntevia ja harhaan johdettavia. Luovuus luo elämänvoimaa!

Ne kuumat, tummat ja vahvat hetket!

Kuvaan tässä postauksessa aikuisuuden iän nautintoja. Niitä kuumia, tummia ja vahvoja hetkiä, jolloin kohtelemme itseämme ja toisiamme hellyydellä ja rakkaudella. Hetkistä, jolloin riisumme itsemme kiireestä ja annamme läsnäolon sykkiä sopusoinnussa todellisuuden kanssa. Hyvät ystävät, puhun nyt kahvin juonnista!

Meidän suomalaisten sanotaan olevan yksi maailman innokkaimmista kahvin juojista, mutta niin ovat vietnamilaisetkin! He eivät ainoastaan juo paljon kahvia, he ovat myös yksi maailman suurista kahvin tuottajista. Ranskan siirtolaiset toivat aikanaan kahvikulttuurin Vietnamiin.

Ajan saatossa vietnamilaiset omaksuivat kahvittelukulttuurin. Sen lisäksi siihen muotoutui oma ainutlaatuinen tyyliin. Vai mitä sanotte kahvista, johon lisätään jogurttia? Tai kananmunia? Tai hedelmiä? Vietnamilaisessa kahvittelussa on aivan oma freestyle!

Yritän kuvailla kahvityyleistä muutamia. En keskity nyt eri kahvilajeihin, erilaisiin valmistusmenetelmiin, suodatustapoihin tai kahvipapujen eri sekoituksiin yksityiskohtaisesti, sillä tieto-taitoni ei kerta kaikkiaan siihen riitä.

Kuvailen kahvihetkiä kahvinnauttijan näkökulmasta.

Siis todella vahvana!

Täällä kahvi tarjotaan todella kuumana, tummana ja vahvana. Siis todella vahvana. Ensimmäinen kahvikokemukseni oli sanalla sanoen: häkellyttävä! Ei yksin kahvin maun vaan myös sen koostumuksen suhteen.

Kahvikulaus oli täyttä ruutia; siirtymistä tuntemattomaan – siirtymistä rytmihäiriöiden taajuuteen, uuteen makumysteeriin, haudattujen makunystyröiden heräämiseen, elossa ja vapaana olemiseen…siis mitä ihmettä tämä on?!

Mieleni on ehdollistettu ajattelemaan, että se haluaa nautinnollisen hetken saavuttamiseen tietyn rakenteisen, paahtoisen ja lämpöisen kahvin. Ei! Tämä ei ole sellaista. Tämä ei ole kahvia! Tämä on hampaisiin takertuva juomaseos! Tämä on kofeiinipiikki! Tämä räjäyttää kertaheitolla vakiintuneet kahvitteluhetkien makuväylät – ja olen varma, että jos olisin juonut koko kupillisen, olisin valvonut samoilla silmillä pari päivää putkeen.

Lähestyn asiaa nöyremmin. Uudet maut pakottavat maistelemaan. Uuden edessä ei voi toistaa perinteistä slogania ”juon nyt kahvia!” Samanlaisena kerta toisensa jälkeen. Niin tuttua, että muistanko edes maistella miltä juomani maistuu?

Täällä on siis kahvissa aivan oma freestyle. Jos haluaa miedompaa kahvia, niin järjestys on se, että kahvi on aina tummaa, vahvaa ja kuumaa – ja sitä loivennetaan vedellä/ maidolla / kondensoidulla maitotiivisteellä.

Useimmat vietnamilaiset juovat kahvinsa vahvana makeutetun maitotiivisteen kanssa. Tuoretta maitoa ei aina ole ollut saatavilla, eikä myöskään jääkaappeja. Vaikka tilanne on muuttunut sähköistyksen myötä, tapa maitotiivisteestä ja ennen kaikkea kondensoidusta maidosta on jäänyt elämään. Tuoretta maitoa on moderneimmissa kahviloissa tarjolla, mutta sitä ei tarjota automaattisesti, vaan sitä saa pyydettäessä.

Pohjoisessa Vietnamissa suosituinta kahviseosta kutsutaan ca phe Nau (ruskea kahvi), kun taas etelässä sitä sanotaan ca phe sua (maito kahvi).

Vietnamin kahvikulttuurissa on paljon erilaisia variaatioita tarjottavana kuin vain perinteinen (maito)kahvi. Alla on muutamia ainutlaatuisia muunnelmia. Koska tämä perustuu täysin meidän makutulkintoihin, näissä voi piillä väärinymmärryksen vaara.

Jogurttikahvi ( Chua ca phe)

Kuten kahvi, myös jogurtti on alun perin tuotu Vietnamiin Ranskasta – ja nykyään se on hyväksytty osaksi paikallista ruokaperinnettä. Jogurtti on melko kermaista. Jogurtti tarjoillaan erilaisilla höystöillä, kuten tuoreella mangolla ja keitettyllä riisillä – ja kaiken kruunuksi lisätään sekaan tummaa kahvia. Tämä saattaa kuulostaa oudolle yhdistelmälle, mutta jogurtti ja vahva kahvi sopii hämmästyttävän hyvin yhteen – vain sekoitus ja nauttimaan!

Munakahvi

Hyvälle maistui myös ilmava vaahtopilvi tumman kahvin päällä. Se syntyy, kun munan valkuainen yhdistetään maitotiivisteeseen- ja vaahdotetaan. Ja tämä runsas vaahtopilvi pursotetaan tumman kahvin päälle. Erittäin näyttävä tapa tarjota kahvi!

Tämän keksinnön taustalla ovat ajat, jolloin maitoa tai maidonkorvikettakin oli niukasti ja vaahto tarjosi kätevän tavan korvata kahvinlisukkeen.

Kahvismoothie

Viime vuosina kahvi on löytänyt tiensä smoothieen. Suosittu mehukauppojen piristys on tehdä smoothie tuoreista hedelmistä ja vahvasta kahvista. Päälle lisätään esimerkiksi ripaus cashewpähkinää. Mitä sanotte kahvista sekoitettuna banaaniin ja avokadoon? Ei muuten maistu hullummalta! Mieleni ehdollistuminen alkaa antaa tilaa, ja perinteinen suomalainen kahvi alkaa tuntua jo perin yksinkertaiselle.

Sokerista herkkua

Kahvi juodaan täällä runsaan sokerin kera. Maitotiivistekin on makeutettu. Tapaa puolustellaan sillä, että sokeri tuo esiin kahvin monimutkaisia makuja. Aivan kuten tumma suklaakin. Kuitenkin, jos haluamme matkailijoina varmistaa, että juoma ei ole liian makeaa, on muistettava pyytää kahvi ilman sokeria. Silläkin uhalla, että kahvilanpitäjä katsoo sinua hieman säälivästi.

Jääkahvi

Ehdoton suosikkimme oli jääkahvi. Se sopii viilentämään kuuman ilman tunnelmia ja myös virkistää mukavasti. Kahviannos tarjoillaan pitkässä lasissa. Vahvaa ja tulikuumaa kahvia kaadetan jääpalojen päälle – ja hetken päästä kuuma neste sulattaa jäät ja juoma on valmis nautittavaksi. Vietnamissa käytetään nykyään pääsääntöisesti pullovettä jääpalojen tekoon, joten saatoimme huoletta juoda juomia jääpalojen kera.

Jääkahvi

Jääkahvin teon hifistelyversiossa kahvi pakastetaan jääpalamuoteissa. Kahvijääpalat laitetaan lasiin ja lopuksi kaadetaan kuumaa vettä. Emme sellaista juoneet, mutta on kuulemma aivan erimakuista.

Kahviloissa ei yleensä tarjoilla ruokaa. Teimme kuten paikalliset, söimme ensin ja sitten istahdimme kahvilaan rentoutumaan. Ja aina voi napostella hattu huong duong eli auringonkukan siemeniä.

Kahvilat – niissäkin oma freestyle

Hanoi on edelleen Vietnamin kiistaton kahvilakulttuurin keskus. Täällä kahviloita sanotaan olevan asukkaisiin nähden eniten Vietnamissa. Hanoista löytyy kokonaisia kahvilakatuja. Minun silmillä katsottuna voisi puhua jo kahvilakortteleista. Laadukasta kahvia ja laadukkaita löytyy tätä nykyään kuitenkin jo kaikkialta Vietnamia.

Erilaisia kahvilaatuja

Vaikka modernit kahvilat ovat kasvattaneet suosiotaan, perinteisissä katukahviloissa on vilinää jopa aamusta iltaan. Perinteinen kahvila tarkoittaa pieniä muovipöytiä ja pikkuruisia tuoleja kadun varrella. Näissä lasten tuoleissa istuvat isotkin pukumiehet menettämättä kasvojaan.

Katukahviloiden pienet pöydät ja tuolit

Katukahviloissa juovat kaikenikäiset ja yhteisenä piirteenä on, että kahvia juodaan kiireettömästi pitkiäkin aikoja. Vanhemmat pelaavat erilaisia lautapelejä. Nuorimmilla näkyvät käsissä kännykät. Kahvilakulttuuri on siis osa yhteisöllisyyttä. Kahvikupin äärellä hoidetaan niin suvun kuin firmankin asiat. Hoidetaan surut ja jaetaan ilot.

Jotkut katukahvilat ovat niin pieniä, että niihin mahtuu vain pari pientä pöytää:

Moderneista kahviloista osa on isojen kansainvälisten ketjujen omistamia, mutta myös persoonallisia, omaperäisiä löytyy hyvin helposti. Tässä yksi esimerkki mielestämme persoonallisesta sisustuksesta:

Perinteisiä katukahviloita Hanoissa

Kahvihetki. Se on ”the moment” jo sinänsä. Pysähdymme niissä hetkeksi kokemaan arjen pienen ihmeen ja tuntemaan elämän nautintojen voiman. Uusien makujen kohtaaminen. Ihmeet lisääntyvät ja saa voiman kasvamaan.

Vaihtelu virkistää. Kaikkien uusien kahvimakujen jälkeen kaipaamme kuitenkin jo suomalaista kahvia. Sitä lämpöistä, vaaleaa ja mietoa. Omasta mukista. Ehkä siinä piilee yksi aikuisen iän nautinnon salaisuus: saa vain relata, eikä tarvitse ajatella ja analysoida.

Sää Oulussa

Oulu, FI
pilvinen
20 ° C
20 °
20 °
68%
5.1kmh
92%
su
16 °
ma
16 °
ti
17 °
ke
16 °
to
16 °
error: Content is protected !!