Vihreä, vehreä, viheröivä. Suomen kesä. Kesän vihreys, ihmiskunnan alkukodin lattiat ja seinät sinisen taivaskaton alla. Auringon valon siivilöityessä koivun oksien lomitse iholleni, tunnen oloni onnelliseksi. Lojun pihakeinussa kirja kädessä. Haavanlehtien havina tuudittaa kevyeen päiväuneen. Ote herpaantuu ja kirja valahtaa syliin. Vahvojen ja tuuheiden kuusien oksien humina irrottaa mielen kokonaan ajasta ja paikasta. Lehtivihreän värinen koti. Sen suojissa tuntee olevansa turvassa. Kuin salaa ohitseni, uni lukee minua.

Olen kirjoittanut kohta 100 postausta matkoiltamme. Olen kuvaillut niissä eri maiden maisemia ja luonnon kauneutta. Nyt tunnen vahvasti, että on aika antaa palstatilaa sille sydäntä lähellä olevalle – omalle kotimaalle ja sen uskomattoman kauniille luonnolle. Sillä iän myötä kasvava henkilökohtainen näkemys on, että Suomen suvi, olkoon se sateinen tai aurinkoinen – sitä ei voita mikään. Tai no, sateiden jatkuessa alkaa mielipide välillä huojua.

Kesän herkkyys

Jotain erityistä

Kesämökin rantaviiva kauas järven horisonttiin tuntuu omalle, sydämen valitulle. Aurinko kelluttaa ongen kohoa sinessä. Puhtaus, vehreys ja hiljaisuus. Uskomattoman hienoja arvoja maailman melskeen ja melun jälkeen.

Luonnon vihreys on täynnä elämää. Se on vain osattava aistia. Tuntea metsän kohiseva veri, nähdä kivien kätketty voima ja kuulla kaislojen kuiske. Maailmalla matkaaminen on terästänyt aisteja: Suomen luonnossa on jotain ainutlaatuista ja erityistä.

Puhtaus, vehreys, hiljaisuus. Hienoja suomalaisia arvoja

Suhde luontoon ja maailmaan on jokaisella oma. Jokaisella ikioma, ei ole kahta samanlaista. Käsitykseni siitä, paistaako aurinko tänään kuumasti, taivaallisen ihanasti vai hiostavan häiritsevästi, on omani. Aurinko pysyy meille kaikille kuitenkin samana. Jokainen kokemus muokkaa kuvaani maailmasta. Kuinka monta kokemusta mahtuu kesäpäivään tai kokonaiseen ihmiselämään? Voiko turhempaan haaskata aikaa kuin miettiä kenen totuus on oikea? Olemme ajatuksen päästä toisistamme. Kun hyväksymme erilaisuuden, rakennamme maailmankuvaa, jossa on hyvä elää.

Vihreyden lumo on sen vivahteikkuudessa. Kerros kerrokselta luonnon vihreys tummenee kesän edetessä. Metsä on yhtä aikaa herkkä, uhkaava ja salaperäinen.

Metsän salaperäisyys

En ymmärrä miten en ole tätä sävykkyyttä ennen näin selvästi huomannut. Aikuisuuden ikä on vähän samankaltaista. Oman kokemukseni mukaan, se on vivahteikkaampaa kuin nuoruuden kiihkeä syke, tai ruuhkavuosien kiireen täyttämä eteenpäin meno. Silloin harvemmin on ollut aikaa kuunnella itseään tai muita. En ole enää vasta maasta ponnistanut ruohonverso, mutta kasvukautta on vielä edessä. Maaperäni on ravintoa täynnä. Luonnon voima uudistaa ja muovaa katselijaa.

Kuin iloiset ihmiset

Kukkaloisto. Luonnonkukat eivät Suomessa ehkä ole niin isoja ja näyttäviä kuin maailmalla, mutta ne ovat sitäkin herkempiä ja eteerisiä.

Kedonkukat ovat avautumassa läheisellä pellolla.Rakastan perinteistä, värikästä ketokukkapeltoa. Niiden katseleminen on kuin keskustelisi iloisten ja paljon kokeneiden ihmisten kanssa. Kukat, jotka ovat nähneet kuumien kesien vaihtuvan talvien paukkupakkasiin – ja aina vain uuden kesän tullen nostavat kukkansa taivasta kohti. Ketokukat juhlistavat keskikesää.

Kukkaketo

Ketokukat loistavat kilpaa vanhaa auringon paahtamaa latoa vasten. Sellaiselle ei valitettavasti enää tehokkuusajattelussa ja taajamarakentamisessa ole paljoakaan tilaa. Kukkakedot tuovat mieleen lapsuuden suloisia muistoja; mansikkamaidon maun ja heinänkorsien kutituksen. Iltatuulen pyörre kantaa kukkakedon tuoksun nenääni, jättää jälkeensä onnellisen odotuksen tunteen. Kesää on vielä jäljellä.

 

Vetelehtimisen jalo taito

Kesällä tärkein taito on vetelehtiminen. Joutilaisuus. Olen huomannut, että tämä jalo taito kehittyy iän myötä vähitellen ja huomaamatta. Se on kaikkea muuta kuin laiskuutta. Se on hitaan olemisen tila, ikävystymisen autuutta. Kirja sylissä. Onki vedessä ilman matoa.

Mielen sekametsä hiljaisena – ajatus ei harhaile joutavissa, päivän uutisvirrassa tai tekemättömien töiden parissa.

Vetelehtimisen autuus

Luonnon lähellä oleminen ruokkii vetelehtimistä ja siitä kumpuavaa luovuutta. Sanotaan, että luovuus on sielumme happi. Että sen poistaminen tekee meistä levottomia.

Luovuudessa annetaan tilaa yllättävälle. Elämää ei koskaan saada valmiiksi, täydelliseksi ja viimeistellyksi. Senkin luonto tietää ja osaa meitä ihmisiä paremmin.

Pilvien leikkiä

Rakennan haaveita pilvistä, ukkospilvistä ja poutapilvistä. Vaihdan sade- ja poutapilvien paikkaa. Huomenna alan säätämään ukkosen ääntä ja kohdentamaan salamaniskuja.

Jos en onnistu tässä, jatkan loikoilua. Tuuli heiluttaa pihakeinua. Kirkkain päivä kääntyy iltaan. Lämmitämme saunan. Nostamme kahvipannun kesäkeittiön seinän koukkuun odottamaan seuraavaa aamua.

Näin on kesäpäivä valmis.

KOMMENTOI ARTIKKELIA