Matkatessa sen huomaa hyvin. Oman halun pitää kiinni mukavuusalueestaan – totutusta ja tutusta.

Nautittuamme muutaman päivän Sapan (katso edellinen postaus: vuoren kuningatar – Sapa) kevään vehreydestä ja raikkaasta ylängön ilmastosta, päätimme jatkaa matkaa suunnitellusti eteenpäin. Tai oikeastaan palata takaisin, sillä seuraava etappimme oli Hanoi, jossa olimme jo odottelleet aiemmin kahdeksan tuntia junanvaihtoa Sapaan.

Kuten aiemmassa postauksessa kuvasin, Sapa kosketti meitä. Vuoristokaupungin elämä näyttäytyi eteemme arvoituksellisena ja heijasteli kaikuja menneisyyden päivistä ja kulttuurista. Toivomme syvästi, että  tulevina muutoksen aikoina paikalliset saavat itse kohdentaa tulevaisuuttaan eivätkä joudu suurten valtaväestön määrittämien rakennemuutosten alle ja syövereihin.

Näissä lähdön hetkissä on hyvä opetella irtipäästämistä, luopumista – ja uskallusta. Sapa oli mahtava paikka, mutta on päästettävä irti paikasta. Meillä on tästä harjoituksesta jo aiempia kokemuksia. Jos olisimme jääneet esimerkiksi Hoi Aniin, josta myös pidimme erittäin paljon (postaus Hoi An – upea, upeampi, upein), emme olisi nähneet Sapaa. On vain uskallettava luopua kiinnipitämisen tunteesta. Lähdettävä kun on lähtemisen aika. Pysähdyttävä ja jäätävä, kun on sen aika. Intuitiomme sanoo, että nyt on aika lähteä. Näemme muutakin kuin vain sen mitä mieli kulloinkin haluaa ja toivoo.

Orientoitumisen tärkeys

Tulimme Sapasta Hanoihin päiväbussilla. Hanoi on Vietnamin pääkaupunki ja asukasluvultaan toiseksi suurin kaupunki Hồ Chí Minhin (ent. Saigonin jälkeen) – sen väkiluku on lähes 3,3 miljoonaa. Lähialueet mukaan luettuna 7 miljoonaa.

Ensimmäiset ajatukset Hanoissa olivat lähinnä odottavia. Jo pelkästään Hanoin ilma tuntui raskaalle hengittää. Kun siihen lisäsi liikenteen aiheuttaman jatkuvan metelin sekä katukauppiaiden yli-innokkuuden, kaupunki ei aluksi vaikuttanut kiinnostavalle. Syy ei  kuitenkaan yksin ollut kaupungin. Olimme Sapassa saaneet maistaa hitaampaa ja hiljaisempaa elämänmenoa. Itsensä virittäminen nopeampaan tempoon elämän sykkeessä vaatii oman aikansa.

Ensiaskeleita Hanoissa

Hakeuduimme istuskelemaan Hoàn Kiếm-järven rannalle ja rantabulevardille. Tunsin oloni surumieliseksi.

Hoan Kiem järvi

En hätkähtänyt olotilaani, sillä kokemuksestani tiedän, että nämä paikanvaihdokset rikkovat askelrytmiämme – ja aukaisevat sisällämme erilaisia tunteita. Huokaus! Tämä lieneekin yksi matkailun perimmäinen tarkoitus. Luomme nahkamme ja kuoriudumme uudestaan. Emme ole enää samoja kuin tänne tullessa. Irtipäästäminen antaa tilaa uudelle. Niin matkalla kuin kotonakin.

Lepohetki puistossa teki ihmeitä! Kaikki kokemukset ovat jälleen tervetulleita. Mieleni ei enää hangoittele vastaan.

Vanhaa eleganssia – Hotel Elite

Löysimme hotellimme vanhan kaupungin pieneltä kujalta: Hanoi Elite Central hotel. Se oli pieni, siisti, vanhaa eleganssia huokuva butiikkihotelli. Henkilökunta oli erittäin ammattitaitoista, ystävällistä ja auttavaista. Hotellin hinta ja laatu todella kohtasi! Annoimme tästä hotellista Trip advisoriin täydet pisteet. Siitäkin huolimatta, että hotellissa ei ollut kaikkia nykyajan mukavuuksia (esim hissiä) tai että huoneet eivät olleet suuren suuria ja näkymät ikkunasta avautuivat suurkaupungin tyyliin lähestulkoon vastapäisen talon seinään. Hotellissa vallitsevan ilmapiirin ansioista nämä jäivät vain pieniksi reunahuomioiksi. Suosittelemme paikkaa ehdottomasti!

Suurkaupunki täynnä elämää

Olimme olleet jo tällä matkalla suurissa Vietnamilaisissa kaupungeissa, kuten Ho Chi Minh Cityssä (ent Saigon). Hanoi vaatii hieman totuttelua – hektisessä suurkaupungissa moottoripyörien virta ja ihmisvilinä tuntuivat loputtomalta.

Muutaman päivän kaupungissa oleilun myötä aloimme avautua Hanoille – ja havaitsimme yhä useampia kaupungin hurmaavia puolia. Vaikka Hanoin kaupunkikuva on vilkas ja runsaslukuinen, niin sen elämäntyyli Ho Chi Minh Cityyn verrattuna on suorastaan verkkainen. Siinä missä Ho Chi Minh Cityyn nousee toimistotaloja, moderneja kahviloita ja pikaruokapaikka toisensa jälkeen, Hanoin kaupunkikuva on pysynyt perinteisempänä.

Totuimme vähitellen kaupungin sykkeeseen. Ja aloimme nauttia taas siitä.

Nähtävyyksiä riittää – vain ripaus kiitos!

Kiertelimme kaupungin kujilla.  Nähtävyyksiä on hyvin paljon. Kävimme muutamissa, mutta emme perehtyneet niihin kovin syvällisesti. Tiivistetysti alla muutamia kohteita.

Täällä kunnnioitetaan Vietnamin itsenäisyyttä, sotahistoriaa ja traditioita. Ho Chi Minhin mausoleumi on Hanoin tärkein nähtävyys, jos paikallisilta kysytään. Se on tärkeä kunnianosoitus nykyisen Vietnamin perustajalle.

Ho Chi Minh mausoleumi

Hanoin vankila on muisto Vietnamin sodan ajalta. Hỏa Lò eli amerikkalaisten kutsuma Hanoi Hilton. Vankilalla on värikäs historia, kannattaa tutustua.

Vankila

Tätä päivää ja elävää elämää on tarjolla Hanoin vanhoissa kortteleissa Hoàn Kiếm-järven luoteispuolella. Kujilla on mukava kävellä ilman mitään päämäärää.

Kujilla kävellessä vahvistuu askel askeleelta yleismaallinen sanonta: ”kaikki on yhtä, mutta ei samaa”. Ei ole kahta samanlaista heinänkortta, pikku kiveä tai ihmistä. Jokainen pieni ero on mikroväläys kokonaisuudesta. Jokainen paikka, oli se iso kaupunki tai pienen pieni kylä on erilainen, jokainen on kuitenkin jollekin tarpeellinen.

Vanha kaupunki Hanoissa

Hanoin vanhassa kaupunginosassa on runsaasti vanhan ajan charmia tarjolla. Täällä näkee paljon perinteisiin vietnamilaisiin vaatteisiin ja hattuihin pukeutuneita paikallisia – ja kaiken tämän keskellä tuntee olevansa kaukana kotoa.

Hanoin perinteitä

Meille kaikkein tärkein nähtävyys – tai oikeastaan maisema oli Hoan Kiem -järvi, josta jo postauksen alussa kerroin. Se sijaitsee aivan Hanoin historiallisessa keskustassa. Järvi on yksi kaupungin tärkeimpiä kulttuurimaisemia ja toimii paikallisten vapaa-ajan elämän keskipisteenä.

Järven kiertävä bulevardi on rauhoitettu vain kävelijöille. Se on suuri keidas kaiken kiihkeän elämän keskellä.

Järven pohjoisrannalla on Jade-saari, jolle on rakennettu Jade-vuoren temppeli (Ngoc Son temppeli). Jade-saarelle pääsee ikonisen punaiseksi maalatun Huc-siltaa (eli Morning Sunlight Bridge) pitkin.

Huc silta

Ilta Hanoissa. Istahdamme jälleen lempipuistoomme. Lapsia leikkimässä. Vanhuksia kävelemässä keppien kera. Mies voimistelee ja halaa puiston puita. Vihkiparista otetaan kuvia.

Rakkautta ilmassa

Rakkaus voi kasvaa vain siellä, missä omistaminen ei ole mahdollista. Uskon, että kun lakkaamme kamppailemasta tiukoista mukavuusalueemme rajoista, voimme avautua elämälle ja kokemuksille uudella tasolla. Minuus saa virrata eikä takerru kiinni.

KOMMENTOI ARTIKKELIA