Tiedättehän sen tunteen, kun näette tutun asian uusin silmin. Kun se tuiki tavallinen, arkinen ja jokapäiväinen asia muuttuu silmänräpäyksessä uudeksi, tuoreeksi ja mielenkiintoiseksi. Näin meille kävi. Ja vielä kahtena peräkkäisenä päivänä.

Tulimme Kampotiin, Etelä- Kambodzalaiseen kaupunkiin. Majoitumme kodikkaaseen, siistiin ja viihtyisään majataloon.

Majatalo Kampotissa

Lähdimme heti seuraavana aamuna pyöräilemään majatalosta lainaamillamme polkupyörillä Kampotin maaseudulle. Seudulle, jossa eletään vielä hyvin perinteistä kambodzalaista agraarielämää.

Matka taittui mukavasti. Tiet olivat hiekkaiset ja kuoppaiset. Polkupyörät olivat kuluneita ja vanhoja; tangot  kieroja ja jarrut hitaanlaiset tottelemaan. Mutta maisema vaihtui iloisesti polkien.

Vastaantulevat peltotöilleen kiirehtivät maatyöläiset vilkuttavat meille iloisesti. Ei näihin maisemiin hienot maastopyörät olisi sopineetkaan! Tiellä löntysteli kotielämiä. Vesipuhvelin ohittaminen kapealla tiellä hirvitti ensimmäisellä kerralla. Onneksi se laukkasi omille teilleen.

Vesipuhveli

Aurinko paistoi ja pyörät rämisivät kotoisasti. Olisin kilisyttänyt soittokelloa pelkästä riemusta, jos sellainen pyörässä olisi ollut. Ohitimme paikallisia asumuksia.

Ensimmäinen ahaa- elämys!

Pyöräilimme laajalle peltoaukiolle. Se herätti kummastusta. Pellot olivat outoja. Mitä ihmettä täällä kasvatetaan? Ei mitään! Nämähän on suolakenttiä (salt fields)!

Suolakentät Kampotissa

Kampot on yksi Kambodzan vahvoja suolantuotannon alueita. Sijainti on ihanteellinen, sillä suolakentät tulee olla lähellä merta. Merivettä juoksutetaan pelloille, jotka on pengerretty altaiksi. Suolaisen meriveden annetaan seisoa näissä altaissa – ja haihtua, jolloin suola kiteytyy. Päällimmäiset suolakiteet haravoidaan ja erotellaan varovasti – ne ovat kalleimpien hifistelysuolojen alkukiteitä.

Kaikki tehdään käsin

Pysäköimme pyörät suolakentän viereen ja katselimme työtätekevien touhuja. Näkemämme veti meidät hiljaiseksi. Nöyräksi. En olisi uskonut, jos en olisi omin silmin nähnyt, miten raskas ja työläs prosessi suolan tuottaminen on. Kuuma aurinko porotti ja kerääjät kahlasivat nilkkoja myöten suolavedessä kerätessään raakasuolaa koreihin.

Kantajat kantoivat suolaa hartiavoimin koreilla erillisiin suolavarastoihin.

Suolavarastot ja ahkerat kantajat

Taukoamatta kantajat liukastelivat kantamustensa kanssa suolapolulla. Kaikki tämä tehtiin käsityönä ja perinteisin työvälinein. Eikä täällä käytetä turvakenkiä tai vietetä lakisääteisiä taukoja. Tärkeintä, että urakka joutuu ja kallisarvoinen suola saadaan talteen. Suolatuotantoaika on vain joulukuusta huhtikuuhun. Sadekautena tuotanto seisahtuu.

Pyysimme lupaa valokuvata. Saimme sen – ja kaupanpäälle vielä suolamaistiaiset. Miltä Kampotin raaka merisuola maistui? No… suolaiselle. Karhean rouhevalle. Kovalle työlle. Arvostukselle. Elämäntavalle. Suolakiteet sulivat suussa. Tämän näkemämme jälkeen jokainen suolakide on erikoinen. Ihmisyyden sertifikaatilla varustettuna.

Kunnon kahvitauko

Jatkamme pyöräilyä. Suola-altaita on laajalla alueella. Tien reunassa iloinen vanha mies viittelöi meitä luokseen. Hänellä oli pieni kuppila, jossa oli tarjolla kahvia ja virvokkeita.

Kahvilanpitäjä ja hikinen pyöräilijä Kampotissa

Kahvi tehtiin vanhan ajaan menetelmin.

Kahvi tehdään perinteisin menetelmin

Siinä istuimme, nautimme kahvista ja porisimme. Timo jutteli ruskeaksi paahtuneen kahvilanpitäjän kanssa  maailmapolitiikasta, urheilusta ja säästä. Kumpikaan ei ymmärtänyt sanakaan toistensa puheista, mutta nauru raikui ja tilannekuvat vaihtuivat. Elekieli on maailman rikkain kieli!

Toinen ahaa-elämys!

Maaseudun rauha. Ihmisten välittömyys. Tätä haluamme palasen lisää. Lähdemme seuraavana päivänä toiseen suuntaan – ja löydämme itsemme sieltä missä pippuri kasvaa! Tai ehkä paremminkin sieltä, missä pippuria kasvatetaan. Nämäkin Kampotin, erittäin korkealuokkaiseksi sertifioidut pippurien köynnökset ovat alkuperältään  Intian Keralasta.

Pippuri on toinen Kampotin ylpeys. Täällä kasvatettu pippuri on saanut alueellisesti suojellun sertifioinnin. Aivan kuten shampanjalla. Vain tietyllä alueella tuotetut rypäleet saavat käyttää tätä nimikettä.

Pippuri on persoonallinen; hieman nirso ja oikukas köynnöskasvi. Tänne pippuri on kuitenkin kotiutunut. Täällä on juuri sopiva mineraalipitoinen maaperä, kosteus sekä kasvupaikka sopivalla korkeudella merenpinnasta.

Pippurifarmin köynnöksiä.

Tämä yhdistelmä maustaa köynnöksissä kasvavat marjat täyteläisiksi pippureiksi. Varsinkaan, kun täällä ei käytetä myrkkyjä, pippuri säilyy luomutuotteena koko prosessin ajan.

Saimme luvan kiertää pippurifarmilla ja näimme koko pippurien kirjon. Niin monenlaista – ja makuista. Tuoreen pippurin tuoksu. Se on huumaavan kirpeää.

Pippureita kuivumassa kotikäyttöön

Pippuri. Joka kodin tuttu yleismauste. Opimme, että mustapippuria saadaan, kun tertut poimitaan raakoina eli vihreinä ja kuivataan auringossa. Kuivuessaan marjat muuttuvat tummanruskeiksi ja pinnalta ryppyisiksi.

Viherpippuria saadaan siten, että raaka vihreä hedelmä pakastekuivataan tai säilötään etikkaliemeen. Ja valkopippuri valmistetaan niin että marjan annetaan kasvaa täysin kypsäksi (punaiseksi). Poimimisen jälkeen kypsistä marjoista liotetaan punainen kuoriosa pois.

Maistoimme myös elämämme ensi kertaa pitkulaista pippuria. Ensi puraisu oli mieto, mutta jälkimaku oli polttava.

Pitkulainen pippuri

Yleensä ottaen Kampotin pippurin maun erikoisuus on sen ”taipumus viipyä kielen päällä”. Ja se on totta, Kampotin pippurin maku pysyy suussa pitkän aikaa.

Pippurit kerätään käsin pois köynnöksistä. Varovasti. Marjat ovat raakoina vielä herkkiä. Ei tule ajatelleeksi, kun on tottunut rouhimaan niitä pippurimyllyn läpi. Täälläkin kaikki tehdään käsityönä ja perinteisin menetelmin.

 

Istuessamme näiden retkien jälkeen aamiaisella majatalomme terassilla, ripottelimme ahaa- elämystemme kunniaksi vastapaistetun munakkaan päälle roimasti pippuria ja suolaa. Kun tutuista ja arkisista asioista tuli meille vielä tutummat. Pysyvästi. Respect!

KOMMENTOI ARTIKKELIA