Olen kirjoitellut, availlut ja kuvaillut, nyt vuoden takaisia muistikuvia Etelä-Amerikan matkaltamme. Huomaan, että mitä lähemmäksi vuoden vaihteen irtisanoutumiseni lähestyminen tulee, sitä vakavamman sävyn blogiin kirjoittaminen on saanut. Olen kirjoittanut aiempia postauksia lentävällä kynällä eli sen suurempia miettimättä. Se on ollut sanojen, lauseiden, adjektiivien ja verbien uudelleen löytämisen iloa. Vuoden vaihteen lähestyminen, irtisanoutumisen konkretisoituminen on tuonut blogin olemassaololle suuremman merkityksen kuin olisin tätä blogia aloittaessani uskonut. Se ei ole minulle enää pelkästään, blogeja yleisesti ylenkatsovien journalistien kritiikkiä lainatakseni: ”kirjoittajien yhdentekeviä jaaritteluja elämäntarkoituksesta ja hyvistä fiiliksistä.”

Blogiin kirjottaminen on tehnyt siltaa menneen ja tulevan elämänmuutoksen välillä. Huomaan, etä vuoden takaisten muistikuvien mieleen palauttaminen ja uudelleen kokeminen venyttää mieltäni ja muistuttaa minua -ja meitä- siitä, miksi ryhdyimmekään tähän elämänmuutokseen. Muisti on siitä viheliäinen, että se määrittää asiat nopeasti ja sijoittaa ne tiettyihin lokeroihin. Unohduksen pöly laskeutuu niiden päälle ja kokemukset hautautuvat elämismaailman pohjattomuuteen. Kun olen kirjoittanut vuoren rinteillä keikkumisestamme tai kun olen kuvaillut erilaisia maisemia ja nähtävyyksiä, olen oppinut näkemään aikaisemmat matkamme uudella tavalla. Matkakohteista kirjoittaessa olen nähnyt niitä uusin silmin. Oivaltanut, että näillä matkoillamme on ollut koko ajan vääjäämätön juonellinen tarina, jota en ole aiemmin ymmärtänytkään. Se on elämän muutoksen tarina.

6 KOMMENTIT

KOMMENTOI ARTIKKELIA